Pelivihjeet pe 18.10.2019 raveihin

Myös Jouni Toroska luottaa Parvelan Retuun

Lähtö 01

  1. 3
  2. 12,4,13,10,6,1,11,7,2
  3. 9,5,8


Perjantai-illan avauslähdössä A-hevoseksi kohoaa (3) FABIAN JOURNEY. Se jäi uran avauksessaan Vermossa johtavan takaa viidenneksi, vaikka saavutti mainion täyden matkan volttituloksen 16,8. Usein tuollainen muiden perässä seurailtu kova tulos voi antaa hevosesta liian mairittelevan kuvan, mutta Fabian Journeyn kohdalla kyse on kyllä oikeasti kehityskelpoisesta menijästä. Donato Hanoverin poika ei ole vielä kovinkaan pätkänopea, mutta se vaikuttaa vauhtikestävältä. (12) BWT ELLOSPANK aloitti uransa elokuussa Turussa parhaalla mahdollisella tavalla. Se jäi 2. radalle ilman selkää avauspuolikkaan kohdalla, painui kärkeen hieman ennen kierroksen täyttymistä ja irtosi loppusuoralla ylivoimaiseen voittoon. Eiköhän ruuna ravilla ottele nytkin kärkisijoista, vaikka starttiväli onkin päässyt venymään lähes kahden kuukauden mittaiseksi. (4) IVAN GRAIN on vielä kääntämätön kortti. Koelähdössä se kulki kakkossijalla päätöskierroksen 16,8-vauhtia. Isokokoinen 3-vuotias tuskin pääsee kapealla volttipaikalla nelosradalta kovinkaan rivakasti liikkeelle. (13) HULDAMARIE oli vajaa kuukausi sitten Seinäjoella oikein kelpo kolmas. Se revitteli takamatkan juoksulangalta 3. rataa eteenpäin, kunnes pääsi laskeutumaan johtavan rinnalle 1650 jäljellä. Huldamarie hiillosti itsensä kärkeen 1350 jäljellä ja jaksoi siis positiivisesti kolmanneksi. Eiköhän tammalla pyritä lähtemään takamatkan juoksulangalta nytkin reippaasti liikkeelle. (10) FALCO QUESNOT on tasavauhtinen menijä, joka kärkkyy kuumimpien suosikkien epäonnistumista.

Lähtö 02

  1. 3
  2. 4,2,1,9,7,5,6,10,8
  3. 11,12


Toisessa lähdössä (3) NIGHT GUARD kohoaa selväksi suosikiksi. Ruuna on aloittanut uransa kolmella niin vakuuttavalla voitolla, että haavereitta voittokulku saanee jatkoa. Keulajuoksu on todennäköisin vaihtoehto. (4) ORVAR IVER on lähes yhtä selvä kakkosrankkaus. Porin voitto tuli keulasta, ja viimekertaisessa Vermon kolmossijassa viimeiset 1300 metriä taittuivat johtavan rinnalla. On täysin mahdollista, että Orvar Iver pääsee Night Guardin selkään 2. sisälle. Kakkossijan pitäisi kuitenkin olla haarukassa muiltakin juoksupaikoilta. (2) BOSS BIRDLAND pyrkii laittamaan hyvältä lähtöpaikalta kapuloita suosikkien rattaisiin. Se jäänee kuitenkin alussa edellä mainittujen takapuolelle, mikä vaikeuttaisi hommaa selvästi. Viimeksi Seinäjoella Boss Birdland matkasi vastaavalta lähtöpaikalta kahdeksan hevosen lähdössä 3. ulkona. Paha laukka häirittynä 500 jäljellä vei silloin saumat kärkeen. (1) NATASHA LOVE laukkasi viimeksi Seinäjoella ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä, mutta kiri vielä hänniltä mukavasti kolmanneksi. Natasha Love ei ole mikään starttiraketti, mutta mikäli se onnistuisi hankkimaan asemat 2. tai edes 3. sisältä, olisi totosaumat hyvällä tasolla. Tasaisen reipas tempo olisi Natasha Lovelle eduksi. (9) SUEJEDI nappasi viimekertaisen Porin kakkossijansa 2. sisältä. Takarivin lähtöpaikka laskee jonkin verran osakkeita.

Lähtö 03

  1. 3
  2. 6,7,9,8,12,10,2,4,5,11,1
  3. -


Kolmannen lähdön suosikki (3) DRIVERLANE aloitti Harri Koivusen valmennuksesta kolmella vakuuttavalla voitolla, mutta sen jälkeen tuli Teivossa epäonnistuminen, minkä jälkeen ruuna on ollut tauolla. Mikäli iskukyky on voittostarttien kaltainen, ei Driverlane ole ravilla lyötävissä. (6) DAISY NASH on selkeä ykköshaastaja. Se on nakutellut jo kuusi totosijaa putkeen. Viimekertainen Vermon kolmossija tuli keulasta. (7) FEELING GLORY ei saanut viimeksi Porissa mahdollisuutta 4. sisältä. Tamma on edelleen kunnossa, vaikka sijoitukset ovatkin heikentyneet. Paljon ratkeaa siinä, minkälaisiin asemiin Feeling Glory seiskaradalta pääsee. (9) SUPER RAY nousi viime Porin vierailullaan 5. ulkoa 700 metrin kirillä mukavasti kolmanneksi. Viimeiset 700 metriä sujuivat 14,4-vauhdilla. Mikäli kaarrejuoksu ei tuota ongelmia, voi Super Ray kiriä nytkin totoon. (8) HERE COMES THE SUN jäi viimeksi 2. radalle ilman selkää 1500 jäljellä. Ruuna kesti täysin kunnialla. Kasiradan lähtöpaikalta juoksu voi taas mennä vaativaksi, mutta kuntonsa puolesta ruunalla on kyllä hyvät saumat totosijoille. Myös (12) CRAZEMAN ja (10) HOPE SUNRISE lukeutuvat takarivin lähtöpaikoista huolimatta pelihevosiin.


Lähtö 04

  1. 13
  2. 10,2,11,8,12,1
  3. 9,7,3,6,4,5


SATAKUNTA-AJON KARSINTA. Tuore Kriteriumin sankari (13) PARVELAN RETU on voittanut kauden kaikki kymmenen kilpailuaan. Suoritukset ovat olleet niin vakuuttavia, että vaikea on uskoa oriin häviävän tätäkään lähtöä. Kakkossijasta voidaan kuitenkin nähdä tiukka matsi, sillä jokaiselta paalulta löytyy vaihtoehtoja. (10) ISSAKAN VALO kohoaa niukaksi kakkosrankiksi. Se on voittanut uransa seitsemästä kilpailusta viisi. Viimeksi Vermossa Issakan Valo olisi todennäköisesti jäänyt johtavan rinnalta kakkoseksi, ellei El Timotei olisi laukannut keulasta vähän ennen maalia. Joka tapauksessa Issakan Valo tuli 28,5-vauhtisessa lopetuksessa vahvalla otteella maaliin, ja eiköhän Raineri Puikkosen suojatti ole nyt startti kropassa vieläkin parempi. (2) HELKAN TOIVO on aloittanut taukonsa jälkeen kahdella voitolla ja on paalulta mielenkiintoinen. Viimeksi Kouvolassa Helkan Toivo tavoitti karussa olleen kärkiparin 1200 jäljellä, nousi johtavan rinnalle 900 jäljellä, painui kärkeen 450 jäljellä ja jatkoi selvään voittoon. Päätöspuolikas oli 28-vauhtinen. Helkan Toivolla on tähdätty Satakunta-ajoon, joten kaiken järjen mukaan se jatkaa edelleen nousuvireessä. Myös (11) VILKKEEN VELMU tavoittelee tiukasti kaksarisijoitusta. Uransa kolmella voitolla aloittanut Heporin poika esiintyi myös Kriteriumin karkeloissa edukseen sijoittuen ensin karsinnassa Parvelan Retun sekä Stallonen jälkeen kolmanneksi ja sitten finaalissa Parvelan Retun, Stallonen sekä Säihkeen Säpinän jälkeen neljänneksi. Realistisia totohevosia ovat myös Kriteriumin finaalissa mukana olleet (8) ISOSALON IHME ja (12) LANDEN REINO.

Lähtö 05

  1. 11
  2. 9,10,7,2,1,6,12,4,5
  3. 3,8


SATAKUNTA-AJON KARSINTA. (11) STALLONE on mennyt uransa alusta alkaen hienolla tyylillä, joten Kriteriumin menestykset eivät tulleet isona yllätyksenä. Nopea tasonnosto oli kuitenkin odotettuakin suurempi, sillä jo karsintalähdössä vain Parvelan Retulle hävinnyt Fransin poika laittoi Parvelan Retun finaalissa johtopaikalta varsin koville. Stallonella on vielä vähän rutiinia, mutta mikäli se otti kovat Teivon kilpailut oikealla tavalla, on uran toinen voitto lähellä. Alkuasetelmat ovat nyt tosin ihan erilaiset kuin viime kilpailuissa. (9) LAVIORI on vielä kovin epävarma, mutta hevosessa on ehdottomasti potentiaalia. Kriteriumin finaalissakin laukat sotkivat pelin, mutta fyysisen vireensä puolesta Siporin poika olisi ansainnut viidennen sijan. Nyt lopulta liioista laukoista hylätty ori tuli maaliin kahdeksantena. (10) SÄIHKEEN SÄHINÄ oli Kriteriumin finaalissa hyvä kolmas. Se hävisi kärkiparille selvästi, mutta kulki päätöspuolikkaan hyvällä tyylillä 25,0-kyytiä. (7) TAFTIN TÄHTI on ehdottomasti paalun todennäköisin menestyjä. Se oli syyskuussa Teivon Missikisassa hyvä neljäs vain Suven Sametille, Sirpsakalle sekä Sinterellalle häviten. Ravilla Taftin Tähti voi päästä keulaan, mistä edes kaksarisijoitus ei yllättäisi lainkaan. Seuraaviin tulee rankingissa selvä ero. (2) TUTUKS sijoittui kyseisessä Teivon Missikisassa kuudenneksi häviten Taftin Tähdelle selvästi. (1) HURMAN VIESKER on voittanut urallaan jo kahdesti, muttei ole aiemmin kohdannut näin kovia hevosia. (6) ROPERTTO on todennäköinen finalisti, mutta totosija edellyttää todellista huippuonnistumista.

Lähtö 06

  1. 1,6,4,7
  2. 2,8,9,3,5
  3. -


ARCTIC HORSE RACE ROVANIEMELLÄ 14.12.2019 –LÄHTÖ. (1) QUESTIONMARK ME palaa lähes neljän ja puolen kuukauden tauolta, joten todellinen iskukyky on arvoitus. Joka tapauksessa lähtöasetelmat ovat mainiot, ja tehtävä vaikuttaa muutenkin oikein sopivalta. (6) SPADE ACE FRIDO on kirinyt viime starteissaan mukavasti ja lähtee sekin tavoittelemaan voittoa. (4) DENVER BRODDE joutuu kilpailemaan pääsääntöisesti tätä kovemmissa lähdöissä. Juoksun luontuessa voittokin on täysin mahdollinen. Ainakin, mikäli tallikaveri Questionmark Me ei ole parhaimmillaan. (7) LEMON BREEZER on lähdön neljäs kova voitontavoittelija. Se on suorittanut viime starteissaan jatkuvasti positiivisella tasolla. Muiden voittoa voidaan pitää jonkinlaisena yllätyksenä. (2) SIVORI EFFE avaa B-ryhmän, mutta sekin palaa tauolta, eikä pikamatkakaan ole missään tapauksessa bravuuri. (8) SAHARA FOXYLADY on jonkin verran tauluaan paremmassa vireessä, mutta lähtöpaikka on jälleen kerran tympeä.

Lähtö 07

  1. 2,3,12
  2. 7,9,1,4,11
  3. 6,10,5,8


KARJALA–LÄHTÖ. (2) DEANGELO oli aloitusstartissaan Aripekka Pakkasen käsistä Porissa pieleen mennyt juoksukin huomioiden todella vaisu, mutta sen jälkeen oikea suoritustaso on löytynyt. Viimeksi Teivossa Deangelo pääsi 3. ulkoa 2. ulos 600 jäljellä ja kiri loppusuoralla He Is Felixin jälkeen kakkoseksi. Asemat ovat mainiot, ja ainakin paikan johtavan rinnalla välttäessään Amour Amin pojalla on hyvät voittosaumat. (3) ALL READY MATCH vaikuttaisi kilpailevan ihan elämänsä iskussa, sillä hetki sitten Vermossa 64-lähdön voittanut ruuna rynnisti viimeksi Turussakin loppumetrit pontevasti. Hyvältä kolmosradan paikalta All Ready Match voi saada tarvitsemansa onnistuneen juoksun, minkä jälkeen voitto on hyvinkin mahdollinen. (12) WERNER ORS on edellisiä paljon huonommalla paikalla, mutta kyseessä on hyvä 4-vuotias, joka sopii mainiosti Hannu Torvisen käteen. Reipasvauhtinen avaus ei ole poissuljettu, ja sellainen tietysti nostaisi Werner Orsin osakkeita. (7) PAM HALLOVER sijoittui Teivossa johtavan takaa neljänneksi häviten selityksittä kakkoseksi kirineelle Deangelolle. Lähtöpaikka on aika ulkona, mutta Iikka Nurmonen panostanee silti lähtöön. Tosin, hyvä selkä lienee keulapaikkaa mieluisampi vaihtoehto. (9) SPANISH ROSE oli viimeksi Porissa johtopaikalla ylienerginen, mikä kostautui loppusuoralla. Tamma on edelleen kelpo vireessä, eikä totosija nappireissulla yllättäisi. (1) WILDS CELEBRITY voi hyvinkin onnistua puolustamaan ykkösradalta johtopaikan, ja voi olla, että Seppo Markkula myös haluaa keulasta ajaa. Voittoputken jatkaminen on joka tapauksessa taktiikasta riippumatta tiukassa, sillä viime voitot ovat tulleet selvästi tätä helpommista lähdöistä. Viimeksi Maarianhaminassa voitto meni lopussa todella tiukoille. Myös (4) KAT’S COMMANDER ja (11) MUSCLEMAN omaavat juoksun luontuessa realistiset troikkasaumat.


Lähtö 08

  1. 7
  2. 4,3,6,2,12,11,5,8,1
  3. 10,9


KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO –LÄHTÖ. (7) LA MASSE MONETAIRE on aloittanut taukonsa jälkeen mainiosti. Tuloksena on ollut kaksi keulasta tullutta voittoa sekä yksi kolmossija, missä tamma jäi johtavan taakse pussiin. Hannu Torvinen ajanee seiskaradaltakin aggressiivisesti eteenpäin. Johtopaikalta La Masse Monetaire tuskin häviäisi, mutta tässä on kyllä konkreettinen riski jäädä johtavan rinnallekin. Siitäkään voiton nappaaminen ei olisi mahdottomuus, mutta edellyttäisi huippusuoritusta. (4) FREDDY K. on pilannut jonkin verran laukkoihin, mutta ravilla ori on esittänyt hyvää menoa. (3) QUELL avaa lujaa ja juossee joko keulassa tai 2. sisällä. Hieman vire on kuitenkin arvoitus, sillä alla on kuukauden starttiväli. (6) INFLAMMABLE JAM kilpailee suoritusvarmassa vireessä. Viimeiset kahdeksan kilpailua ovat tuoneet peräti seitsemän totosijaa, ja juoksun luontuessa Toni Ylitalon suojatti pystyy taas menestymään. (2) OFELIA MICK kiri viimeksi Porissa yllätysvoittoon 4. sisältä. Nyt voitto ei olisi samanlainen jymypaukku, mutta ei tamma vieläkään A-ryhmään kohoa. (12) KATHY HEEL kohdalla lähtöpaikka laskee tuntuvasti osakkeita. (11) M.J.’S PEARL on mielimatkallaan, mutta senkin kohdalla lähtöasetelmat heikentävät menestymismahdollisuuksia.

Lähtö 09

  1. 10,2,1,16,14
  2. 11,6,8,7,4,15,12,9,3,5
  3. -


Illan toisessa troikkalähdössä A-ryhmään nostetaan viisi hevosta. Ykkösvihjeeksi kohoaa (10) KRANNIN PIHLA. Sekä Seinäjoen voitto että Porin kakkossija ovat tulleet johtavan rinnalta, joten eiköhän Hannu Hietanen lähde ajamaan nytkin suoraviivaisella taktiikalla. Tässä on useita niin hitaita avaajia, että kiihdytysvaiheen sujuessa kunnialla johtavan rinnalle tai 2. ulos voi päästä etenemään todella sujuvastikin. (2) HISSUN MAHTI on kulkenut Ari Moilasen ajamana hienosti. Ravilla ruuna otellee nytkin kärkisijoista. On kuitenkin syytä noteerata, että Hissun Mahti on erittäin epävarma ja lisäksi vastus on nyt aiempaa kovempi. (1) BIETRO onnistuu kykyihinsä nähden turhan harvoin, mutta nyt ainakin alkuasetelmat antavat mahdollisuuden ihan mihin tahansa. Viime Porin vierailullaan Bietro laukkasi lähtösuoralla, mutta kulki viimeiset 1700 metriä sisäratoja pitkin 26,9-vauhdilla ja sijoittui vielä seitsemänneksi. (16) RIIPINEN on esittänyt syksyn kilpailuissaan Pilvenmäki Maratonia lukuun ottamatta paljon sijoituksiaan parempia otteita. Ravilla vahva ori voi jyrätä kärkitaistoon 60 metrin takamatkaltakin. (14) HALTIJA on pätkänopea tapaus. Mikäli kirin saa ajoitettua oikeaan kohtaan, on kaikki mahdollista. Kyseessä on kuitenkin huumorihevonen, mihin ei voi luottaa millään lailla varauksetta. Viimeksi Jyväskylässä Haltija kiri loppusuoralla 3. sisältä kakkoseksi vain Varsovalle häviten. (11) ISOSALON KIIRA, (6) TEMETRIUS ja (8) HILUN VIPINÄ aloittavat B-ryhmän.


TOTO4 (lähdöt 4-7)

Pieni systeemi
I 13 Parvelan Retu (10,2)
II 11 Stallone (9,10)
III 1,4,6,7 (2,8)
IV 2,3,12 (7,9)
12 riviä*0,20 euroa = 2,40 euroa

Suuri systeemi
I 13 Parvelan Retu (10,2)
II 7,9,10,11 (2,1)
III kaikki
IV 1,2,3,4,7,9,11,12 (6,10)
288 riviä*0,20 euroa = 57,60 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 6-7)

Pieni systeemi
I 1,4,6,7
II 2 Deangelo
4 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 1,4,6,7
II 2,3,12
12 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 2 Deangelo
II 3,12
III 1,3,4,7,9,11,12
12 yhdistelmää*0,50 euroa = 6 euroa

Suuri systeemi
I 2 Deangelo
II 1,3,4,7,9,11,12
III 1,3,4,7,9,11,12
42 yhdistelmää*0,50 euroa = 21 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 10 Krannin Pihla
II 1,2,14,16
III 1,2,14,16
12 yhdistelmää*0,50 euroa = 6 euroa

Suuri systeemi
I 10 Krannin Pihla
II 1,2,6,8,11,14,16
III kaikki
91 yhdistelmää*0,50 euroa = 45,50 euroa


Vihjeet laati Jouni Toroska