Pelivihjeet Porin raveihin 7.12. raveihin

(3) FREELANCER voitti viimeksi Forssassa johtopaikalta yläpystyyn. Keulavoitto on nytkin erittäin lähellä, ja Seppo Markkulan ajokki toimii Toto5-vihjesysteemien läpivarmana. Voitto olisi Harri Koivusen valmentamalle Tag The Devilin pojalle peräti kauden kymmenes.

Lähtö 01

A) 5,9,8
B) 7,3,1,6
C) 2,4

NUORTEN SARJA. (5) BWT DICTATOR oli tiistaina Teivossa johtopaikalta Nuorten Sarjassa hyvä kakkonen taistellen loppuun asti voitosta. Onnistuessaan ruuna on oikein vahvasti kiinni uransa avausvoitossa. Hevosen tyyli oli kuitenkin sellainen, ettei laukastakaan pidä yllättyä. Ainakaan alkumatkasta, kun lähtöpaikkanakin on voltin viitosrata. Myös (9) TAJ ONE esiintyi Teivon tiistaisessa Nuorten Sarjassa edukseen. Se seuraili 2. sisältä loppuun asti kärkirintaman tuntumassa, eikä edes päässyt tulemaan vapaasti. Taj One lähti kuitenkin Teivossa matkaan samalta paalulta kuin BWT Dictator. A-ryhmään kohoaa myös viimeksi Fullhand Comeryn jälkeen varmaksi kakkoseksi kirinyt (8) HERE COMES THE SUN. (7) PT’S SILLY BILLY on kovin epävarma, mutta ravilla tammalla olisi rahkeita nousta vähintään kärjen tuntumaan.

Lähtö 02

A) 13,2,3,1
B) 10,12,6,7,8,9
C) 5,11,4

Monté. (13) LICENCE HOLDER on tottunut menestymään montélähdöissä ja kohoaa suosikiksi. Suursuosikiksi Scarlet Knightin poika ei kuitenkaan tällä kertaa nouse. (2) VERNA LEE ZET sijoittui Vermon montélähdössä 2. ulkoa oikein positiivisesti kolmanneksi ennen Licence Holderia, ja silloinkin tämän kaksikon välimatka lähtötilanteessa oli 40 metriä. (3) BACKWOOD’S HEXFIRE eteni Teivon montélähdössä 4. sisältä sisärataa pitkin mukavasti kolmanneksi. Ruuna on nopea avaaja. (1) NEULAND pilasi Teivossa pelinsä ratkaisevan pahaan lähtölaukkaan, mutta edelliset montésuoritukset olivat niin mallikkaita, että Ganymeden poika kohoaa neljänneksi hevoseksi mukaan a-ryhmään. (10) BWT BOOBS hävisi viimeksi Teivossa edullisemmista asetelmista selityksittä Backwood’s Hexfirelle, joten takamatkalta tamma jää lähtökohtaisesti vain hyväksi haastajaksi. (12) SAY IT ei tahdo riittää enää kärrylähdöissä, mutta tässä tehtävässä totosija ei yllättäisi.

Lähtö 03

A) 1,2
B) 7,5,10,8,4,9,3
C) 11,6

SAMK-LÄHTÖ. Kolmevuotias (1) FEELS LIKE FLYING on aloittanut uransa menestyksekkäästi. Alla on taukoa, mutta ainakaan viimeksi tätä selvästi pidempikään tauko ei haitannut menoa, sillä Seppo Åkerlundin valmennettava jyräsi 2. radalta ilman selkää selvään voittoon. (2) CUBUS on myös menestynyt viime starteissaan mukavasti. Viime voitto oli ylivoimainen, joskin myös vastus oli helppo. Joka tapauksessa kuntokäyrä vaikuttaisi osoittavan ylöspäin. (7) KATHY HEEL ja (5) OXHOUSE FORTY-FOUR ovat tähän tehtävään mielenkiintoisia tauolta palaajia. Kathy Heel on toki tehnyt parhaat suorituksensa ilman kenkiä, mutta on tamman suoritustaso muutenkin mennyt rutiinin myötä eteenpäin. (10) UNDERCOVER UNIQUE on aika suoritusvarma hevonen, ja se tavoittelee tiukasti totosijaa. Myös (8) LAURA EXPRESS ja (4) FOREST MAID lukeutuvat pelihevosiin.

Lähtö 04

A) 1
B) 5,6,7,4
C) 2,3

EURAJOEN KUNTA -LÄHTÖ. Vaikka (1) NOPSAN VAUHTI ei ole kengät jalassa parhaimmillaan, omaa Ismo Truhposen valmennettava hyvät saumat hallita sopivassa tehtävässä lähdön tapahtumia alusta loppuun. Nopsan Vauhti on yksi Toto5-kierroksen neljästä varmaehdokkaasta. (5) A.T. VISKU ja (6) TOPPER kilpailevat ikänsä vuoksi uransa viimeistä kuukautta, mutta kummankaan kohdalla ikä ei suuremmin paina jaloissa, vaan molemmat kilpailevat hyvässä vireessä. A.T. Viskun kohdalla viime juoksu meni niin pieleen kuin vain mennä voi, joten heikkoon sijoitukseen ei kannata tuijottaa lainkaan. Mikäli A.T. Visku onnistuisi voittamaan, se rikkoisi samalla voittosummassa upeasti 200 000 euron rajan. Topper viimeistelee vielä keskiviikkona Vermossa. Lahdessa K.M. Nopsan poika punnersi lopussa taisteluun kakkossijasta yhdessä itsensä Costellon kanssa. (7) ELIAS INTOMIELI on hyvä hevonen tähän lähtöön, mutta Hannu Hietasen kommentit 7 oikein –lehdessä ovat niin maltilliset, että ori putoaa rankingin kakkossijalta neljänneksi. (4) ILON ARI on ihan mukavassa vireessä, mutta aivan parhaille on niiden onnistuessa vaikea riittää.

Lähtö 05

A) 3
B) 1,5,2,7,9
C) 6,4,8

MAALAUSLIIKE TUOMIKOSKI OY –LÄHTÖ. (3) FREELANCER voitti viimeksi Forssassa johtopaikalta yläpystyyn. Keulavoitto on nytkin erittäin lähellä, ja Seppo Markkulan ajokki toimii Toto5-vihjesysteemien läpivarmana. Voitto olisi Harri Koivusen valmentamalle Tag The Devilin pojalle peräti kauden kymmenes. (1) BELENOS on esittänyt viime starttien kireillään vahvaa nousuvirettä. Belenos saanee nappijuoksun Freelancerin takana 2. sisällä, minkä jälkeen kakkossija on lähellä. (5) CELEBRATION SONG on tottunut menestymään kotiradallaan Porissa ja tavoittelee taas tiukasti totosijaa. Juoksunkulku suosinee kuitenkin edelle rankattuja. Celebration Songin kohdalla todennäköisin juoksupaikka on toisen radan vetojuhtana. (2) MOONLIGHT STORM roikkunee hyvältä paikaltaan kärjen tuntumassa, mutta huippukunnossa ruuna ei tällä hetkellä ole. (7) DREAM AND HOPE on jäänyt kahdessa viime startissa passiivisilla taktiikoilla pussiin. Ruuna yllättänee lähiaikoina, mutta tässä lähdössä lähtöasetelmat eivät puolla onnistumista.

Lähtö 06

A) 3,16,9,2,8
B) 5,6,11,14,8,7,12,15,13,1,4
C) -

PORIN SAMMUTINHUOLTO -LÄHTÖ. Ylivoimaisesti Toto5-pelin kiharaisin lähtö. (3) JASUN VELHO kohoaa keulapsyykillä ykkösvihjeeksi. Ruuna ei aina taistele kirivaiheessa tosissaan, mutta niin tehdessään menestystä on luvassa. Viimeksi Forssassa Jasun Velho eteni takamatkalta kärkeen jo avauspuolikkaan kohdalla. Ruuna sai vetää matkalla maltillista tahtia, minkä jälkeen siltä löytyi 25-kyytinen kiripuolikas. (16) HUVIN VIKU kohtaa oikein sopivan vastuksen, mutta viimekertaisen tauolta paluukilpailun perusteella kysymysmerkkejä on ilmassa. Silloin 4. ulkoa selässä vajaa kierros ennen maalia alkanut kiri katkesi nimittäin kärjen tuntumasta jo 500 jäljellä, ja lopulta ori taipui kauas taustalle. (9) ROJAALI on tasaisen vahva puurtaja. (2) HUIMA HERMANNI ei ole jaksanut viime starteissaan puristaa, mutta ori voi parantaa, sillä se on taas pääsemässä säännölliseen starttirytmiin ja lisäksi kuski vahvistuu. Hevosena Huima Hermanni on kyllä tähän lähtöön riittävä. (8) TULISIN oli tiistaina Teivossa johtavan rinnalta positiivinen kolmas. (5) TÄHTIMENEVÄ aloittaa tasaisen b-ryhmän. Sen kohdalla kahden kuukauden tauko vienee parhaan terävyyden, mutta ei edes voittoa voi silti pitää tässä lähdössä kovin suurena yllätyksenä. (6) VOITTO-AATOS ei ole voittajatyyppiä, mutta totosijaan on juoksun onnistuessa hyvät saumat. (11) TULI-RUBIINI on kilpaillut pääsääntöisesti tätä kovemmissa lähdöissä. (14) RIIPINEN on arvoitus, sillä paras vire on ollut hakusessa. Myös (7) VELARS mahtuu mukaan Toto5-revitykseen, vaikka alla on oikein vaisu suoritus.

Lähtö 07

A) 7
B) 3,4,5,8,12,10,6,2,9
C) 1,11

OP NAKKILA-LUVIA -LÄHTÖ. Vaikka (7) POPS’ SUNRISE joutui viimeksi Forssassa tyytymään 4. ulkoa 600 metrin kirillä kakkossijaan, ei suoritusta todellakaan pääse moittimaan - päinvastoin. Viimeiset 600 metriä sujuivat nimittäin 3. rataa pitkin hurjasti 09,7-kyytiä! Pops’ Sunrise ei ole nopea avaaja, mutta onnistuessaan se ei ole lyötävissä. Kuskin vaihtuminen on kuitenkin laskettava riskitekijäksi, sillä tamma ei ole varsinkaan kaarteissa ihan helppo ajettava. (3) JIMMY RAY ja (4) WILDS CELEBRITY ovat nopeita avaajia, jotka alussa voivat vallata parhaat paikat. Jimmy Ray jäi viimeksi Teivossa pussiin 2. sisälle, eikä päässyt näin haastamaan Ghiottia sekä Notablea. Wilds Celebrity ei riittänyt Turun 76-lähdössä 3. ulkoa kuudetta sijaa parempaan, mutta vastus oli kovaa luokkaa. Tässä porukassa vastaavan tason suorituksella otellaan onnistuneella juoksulla kärkisijoista. (5) STONEISLE MUSTANG on taukonsa jälkeen kyvykäs kysymysmerkki. (8) ALL READY MATCH eteni viimeksi Forssassa 3. ulkoa Pops’ Sunrisen jälkeen kolmanneksi. Ruuna kirii hyvän selkäjuoksun jälkeen mukavasti, mutta kasiradan lähtöpaikka laskee osakkeita. Myös (12) SPES PATRIAEn kohdalla lähtöpaikka vie parhaat menestyssaumat.

Lähtö 08

A) 7
B) 2,4,3,6,9,11,1,5,8,12,10
C) -

VAPO-LÄHTÖ. (7) GRACE MATCH kohtaa oikein sopivan vastuksen ja on onnistuessaan vahvasti kiinni voitossa. Viimeksi Teivossa Quite Easyn tytär kiertyi 4. ulkoa puolimatkassa johtavan rinnalle, mistä punnersi varmaan voittoon ohi keulassa juosseesta Inaccessiblestä. Suosikin jälkeen tulee tasaista. (2) NELSON AVENGER olkoon niukka kakkosrankkaus, vaikka jäikin viimeksi hännille. Ei viime suoritusta toki kehumaan pääse, mutta lopullisesti menohalut loppuivat vasta loppukaarteen häirinnän myötä. Edellisessä Turun startissa Nelson Avenger paikkasi lähtölaukkansa mallikkaasti ja nousi vielä 5. ulkoa ulkokautta kirien ihan hyvätasoisen lähdön kuudenneksi. Viimeiset 1900 metriä sujuivat 15,2-vauhdilla ja viimeiset 700 metriä ulkoratoja pitkin 14,3-kyytiä. (4) LEADER ARIA oli Turun tauolta paluussaan 3. ulkoa vain kohtuullinen. Kyseessä on kuitenkin kelpo menijä tähän lähtöön. Kaustisen välistartti antaa vielä osviittaa kuntokäyrän suunnasta. (3) CORINNE CORINNE tekee jatkuvasti pikkunäppäriä suorituksia. (6) ZIZZY HIGHNESS voi päästä kuutosradaltakin hyviin asemiin. (9) EMPERE’S BUD pystyy ottelemaan totosijoista, mikäli vire on tauosta huolimatta kohdallaan. (11) AMERICAN DREAM kukisti viimeksi Turussa Zizzy Highnessin ja Leader Arian, mutta sai silloin nappireissun 2. ulkona.

Lähtö 09

A) 6,15,11,3
B) 8,2,5,14,7,1,16,10,9,13,12,4
C) -

KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO -LÄHTÖ. Perjantai-ilta päättyy kimuranttiin troikkalähtöön. (6) HOTLINKI kohoaa ideasuosikiksi, mutta toki laukkariski on konkreettinen. Viime Porin vierailullaan kuukausi sitten Hotlinki kiri ihan mukavasti kakkoseksi, mutta laukkasi harmittavasti kalkkiviivoilla. Hotlinki on nyt 20 metriä paremmin sarjassa sisällä silloin ykkös- ja kolmossijat vieneisiin Katrin Ramiin sekä Ruiskeeseen nähden. (15) LAARI on ihan kehityskelpoinen 6-vuotias, ja Larsin tytär pystyy tekemään itse juoksunsakin. (11) VALHALLA on tasavauhtinen puurtaja. Tiistaina Teivossa Valtrauksen tytär kiertyi viimeisen takasuoran lopussa 2. ulkoa johtavan rinnalle ja riitti hyväksyttävästi neljänneksi. (3) RUISKE on tasainen suorittaja, joka ravilla pystyy ottelemaan tämän lähdön kärkisijoista. Viimeksi Jyväskylässä Ruiske laukkasi loppusuoralla kärjen tuntumasta. (8) KINGSTON ROLS omaa ehdottomasti riittävät vauhtivarat, mutta kilpailumotivaation kanssa on usein ongelmia. (2) NURMON NEITO pärjäisi paalulta ravia kulkiessaan. Valitettavasti vain laukkariski on hurjan korkea. (5) LIINAN VÄLKE oli lokakuussa Joensuussa oikein vaisu. Sen jälkeen tamma on vaihtanut valmentajaa. Liisingin tyttäressä on potentiaalia nähtyä parempaankin, mutta nykyvire on arvoitus. (14) KATRIN RAM voitti edellisellä Porin vierailullaan, mutta silloin juoksu meni oikein sujuvasti. Tällä kertaa juoksu saattaa mennä raskaimman kautta.


TOTO5 (lähdöt 4-8)

Pieni systeemi
I 1,5,6,7 (4,2)
II 3 Freelancer (5,1)
III 2,3,5,6,7,8,9,11,14,16 (12,15)
IV 7 Pops’ Sunrise (3,4)
V 7 Grace Match (2,4)
40 riviä*0,10 euroa = 4 euroa

Suuri systeemi
I 1,5,6,7 (4,2)
II 3 Freelancer (5,1)
III 2,3,5,6,7,8,9,11,14,16 (12,15)
IV 3,4,5,7 (8,12)
V 2,3,4,6,7,9 (11,1)
960 riviä*0,10 euroa = 96 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 6-7)

Pieni systeemi
I 2,3,8,9,16
II 7 Pops’ Sunrise
5 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 2,3,5,6,7,8,9,11,14,16
II 7 Pops’ Sunrise
10 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 7 Pops’ Sunrise
II 3,4,5
III 3,4,5,8,12
12 yhdistelmää*0,50 euroa = 6 euroa

Suuri systeemi
I 7 Pops’ Sunrise
II 3,4,5,8,12
III 2,3,4,5,6,8,9,10,12
40 yhdistelmää*1 euro = 40 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 6 Hotlinki
II 3,11,15
III 1,2,3,5,7,8,11,14,15
24 yhdistelmää*0,50 euroa = 12 euroa

Suuri systeemi
I 6 Hotlinki
II 1,2,3,5,7,8,11,14,15
III kaikki
126 yhdistelmää*0,50 euroa = 63 euroa


Vihjeet laati Jouni Toroska