Superlauantai tarjoilee parasta raviurheilua!

Toto75 Jackpot-kierros yhdessä Jyväskylän kanssa
<p>Välähdys lienee Toivo Pohjalan muistoajon suosikki, vaikka sen Kuninkuusravit menivät penkin alle.  <br></p>

Välähdys lienee Toivo Pohjalan muistoajon suosikki, vaikka sen Kuninkuusravit menivät penkin alle.

Tulevana lauantaina 24. elokuuta klo 16:30 alkaen kilpaillaan historian kolmas Superlauantai. Tarjolla on tuplasti huippuraviurheilua, sillä Jyväskylässä kilpaillaan saman aikaisesti. Molemmilla radoilla ajetaan kahdeksan lähtöä, eli yhteensä 16 lähtöä ajetaan porrastetusti. Jyväskylä aloittaa, jonka jälkeen lähtöjä ajetaan vuorotellen. Pelipuolella on tarjolla myös Toto75-pelissä yhteiskierros, vieläpä Jackpot-kierroksena. Porin lähdöistä Troikkaa pelataan lähtöihin 4, 7 ja 8. Toto4-peli pelataan Jyväskylän ja Porin lähtöihin 7 ja 8. Päivän Duo pelataan Jyväskylän ja Porin lähtöihin 8.


Porin lähtö 5 (Toto75-1)

Toto75-peli alkaa Porin viidennellä lähdöllä. Kyseessä on enintään 40 000 euroa tienanneiden lämminveristen 1600 metrin ryhmäajo. Huipputasokkaassa lähdössä nähdään monta timanttisessa kunnossa kilpailevaa hevosta. 1 Anni Sue hurmasi keväällä Porin Kultaloimiraveissa ja oli loistava myös Kuninkuusraviviikonloppuna Lahdessa. Sisäradan paikalta se on perusmerkkejä. 4 BWT Caesar on todella kova hevonen, mutta se ei varsinaisesti hyödy juostavasta lyhyestä matkasta. Tuomas Korvenojan suojatti on kuitenkin potentiaalinen voittaja. Olli Koivusen ajokki 3 Gollum kilpailee huippuvireessä ja siitä on osoituksena voitot kahteen viimeiseen starttiin. 11 Diesel Degato on niin ikään voittanut kaksi viimeistä starttiaan, mutta nyt lähtöpaikka on tosi haastava.


Jyväskylän lähtö 6 (Toto75-2)

Jyväskylän ravien kuudes lähtö jatkaa Toto75-peliä. Enintään 120 000 euroa tienanneiden lämminveristen 2140 metrin ryhmäajo on, kuinkas muuten, erittäin kovatasoinen. 6 Obrigado menee hyvänä päivänä paikasta kuin paikasta ja ruuna osaa toden totta voittaa. 1 Jack Vader ei puolestaan ole tänä vuonna vielä onnistunut voittamaan, mutta nyt saattaa olla jo sen aika. 11 Pascha Tilly joutuu monesti tekemään juoksunsa vaikeimman kautta ja siltä vaikuttaa myös nyt, kun paikkakin on niin kehno. Ruunalla on kuitenkin valtava luokka. 4 Donato E. on kyvykäs hevonen, joka voi parantaa, kun se on saanut nyt pari starttia kroppaan.


Porin lähtö 6 (Toto75-3)

Toivo Pohjalan muistoajo kilpaillaan nyt 35 vuoden tauon jälkeen. Kyseessä on kylmäveristen avoin 1600 metrin ryhmäajo. Mukaan on ilmoittautunut kahdeksan hevosta, joista ainakin neljä voidaan lukea starttiraketeiksi. Kuninkuuskisassa epäonnistunut 3 Välähdys lienee kuitenkin nopein. On mielenkiintoista nähdä, millä tasolla se nyt suorittaa. 8 Camri esiintyi mallikkaasti kunkkareissa, mutta nyt lähtöpaikka on kovin kehno. Ruunaruhtinaskilpailuun osallistuneet 3 Nopsan Vauhti ja 6 Pyörylän Paroni ovat tunnettuja nopeudestaan ja matka suosii. Myös 5 A.T. Veeti osallistui Kuninkuuskisaan, eikä se ihan ulkona ole tässäkään lähdössä.


Jyväskylän lähtö 7 (Toto75-4)

Neljäs kohde on myös erittäin hieno lähtö. Kyseessä on avoin tammalähtö kylmäverisille ja auton takana nähdään monta Kuningatarkisaan osallistunutta. 1 Sävel-Taika sijoittui kokonaiskisan kakkoseksi ja kilpailtava matka 2640 metriä suosii. 6 Virin Camilla oli myös tiukasti mukana seppeletaistossa, mutta puutui päätösmatkan loppusuoralla selvästi. Se seurasi kovaa vetänyttä 7 Liisan Tulilintua, joka oli kovin virtavalla päällä koko viikonlopun laukaten pitkäksi kahdella ensimmäisellä osamatkalla. 4 Hetviina ja 10 Huimariina ovat vahvoja tammoja, jotka menevät tämän matkan. Myös pahalta 8-radalta starttaava Piskon Pouta on mielenkiintoinen.


Porin lähtö 7 (Toto75-5)

Mikäli 1 North Lexus pystyy puolustamaan sisäradalta johtopaikan, on se selkeä suosikki voittamaan viidennen Toto75-kohteen. Harri Koivusen valmennettava on tehnyt todella upean kauden ja tienannut jo yli 40 000 euroa tänä vuonna. Myös 9 Grainfield Aiden on noussut hurjaan vireeseen. Hannu Korven suojatti pystyy kirimään parijonosta kovaa. 8 Cantona America olisi paremmalta lähtöpaikalta ollut hyvä haastaja suosikkikaksikolle, mutta nyt voittoon asti venymiseen vaaditaan vähän onneakin. 2 Zo Zo Hossin viime voitto on Porin Kultaloimipäivältä, jolloin se paineli ennätyksensä 11,6a. Paikka on mielenkiintoinen ja voisiko ruuna nyt yllättää hieman vaisumman jakson jälkeen?


Jyväskylän lähtö 8 (Toto75-6)

5-vuotiaiden suomenhevosten kotimaiden pääkilpailu Derby huipentaa Superlauantaipäivän Jyväskylän osalta. Urallaan 11 kertaa kilpaillut ja yhtä monta kertaa voittanut superlupaus 2 Landen Paukku starttaa kisaan melko selvänä suosikkina. Mitenkään kirkossa kuulutettu oriin voitto ei kuitenkaan ole, sillä ikätoverit ovat kehittyneet kovasti kauden aikana. 1 Hiioppi voitti toisen karsintalähdön ja juossee nyt joko keulassa tai johtavan takana. Siitä se on taistossa kirkkaista mitaleista. 5 Vixeli on ollut koko ajan ikäluokkansa terävintä kärkeä, eikä se ole tästäkään lähdöstä ulkona. 6 Sippimies on nopea ja yllätysvalmis.


Porin lähtö 8 (Toto75-7)

Superlauantain Toto75 Jackpot-kierros päätetään avoimeen lämminveristen 1600 metrin ryhmäajoon. 11 Sobel Conway on voittanut Harri Koivusen käsistä molemmat Suomen starttinsa näytöstyyliin vakuuttavilla suorituksilla. Lähtörata 11 on kuitenkin avoimessa mailissa tosi haastava. Koivusen tallin toinen ruotsintuonti 2 Springover aloitti viime lauantaina Teivossa kirimällä takaa hyvin kolmanneksi. Nyt lähtöpaikka on mainio, eikä menestys yllätä. 1 Seabiscuit avasi samaisessa Teivon startissa 07-vauhtia ja jäi johtavan rinnalle. Se oli liikaa ja ruuna väsyi taustalle. Johtopaikalta ruuna on tehnyt parhaat juoksunsa ja sinne on nyt hyvä mahdollisuus päästä. Hurjan 09,2-ennätyksen omaava 9 Workout Wonder oli keskikesällä kipeänä ja tekee nyt uutta tulemista kilpakentille. Jarno Kauhasen valmennettava voi hyvinkin parantaa edelliseen starttiinsa nähden.


Käsiohjelma (Issuu) >>


Toto75 varmaehdokkaana Toto75-5 lähdössä heti lähtökiihdytys ratkaisee paljon. Mikäli 1 NORTH LEXUS onnistuu puolustamaanykkösradalta johtopaikan, tulee sen ohittaminen olemaan todella vaikeaa. Ruuna on suurin voittajasuosikkimyös keulat menettäessään, mutta silloin toki kuvaan mukaan tulisi enemmän riskitekijöitä. Jokatapauksessa kunto on kohdallaan. Viimeksi Lahdessa North Lexus iski johtopaikalle 1600 jäljellä ja voittioikein varmasti.

Pelivihjeet Pori/Jyväskylä Superlauantaihin 24.8.2019

Pelivihjeet Superlauantaihin Jouni Toroskan ennakoimana!

Lue lisää