Porin Ravikoulu
Porin raviradalla aletaan kehittämään ravikoulutoimintaa ja tässä vaiheessa asiakkaiden on mahdollista varata yksityisiä ajokertoja joko ponilla tai ravihevosella. Ponien kanssa tarjolla on ainoastaan kärryajoa, mutta ravihevosella on mahdollista varata myös monté-ajotunteja.
Ravikoululla asuu kaksi shetlanninponia sekä yksi lämminverinen ravihevonen. Ensi vuoden alussa on tarkoitus aloittaa myös kerhotoiminta eri ikä- ja tasoryhmille sekä teemakursseja, esimerkiksi irtokenkä- tai ruokintakursseja.
Yksityisiä ajokertoja on mahdollista varata viikon jokaisena päivänä, mutta huomioithan, että varaus on tehtävä vähintään kaksi vuorokautta ennen haluttua ajankohtaa. Ponien ajotunneille on mahdollista tulla myös kaverin kanssa!
Jokaisella ajotunnille osallistuvalla tulee olla voimassa Hippoksen ohjatun harrastamisen lisenssi. Lisenssi on henkilökohtainen ja sen kustannus on 12,00 euroa. Lisätietoa löytyy Hippoksen lisenssimääräyksistä.
Ravikoulun henkilökunta
Zemafori on 10-vuotias raviponi, joka kilpaili vielä tänä kesänä poniravikilpailuissa. Zemafori on luonteeltaan...
Missil on Zemaforin emä ja sillä on myös vakuuttava historia raviponikilpailuista, sillä tamma kruunattiin poniravikungattareksi vuonna 2014. luonteeltaan missil on...
Pacer on 3-vuotias tamma, jonka saimme lahjoituksena sen edeltäviltä omistajilta, koska tamma ei soveltunut kilpailukäyttöön, sen kilpailuvauhdissa ilmentyneiden liikeongelmien vuoksi. pacer on kuitenkin innokas kaveri lähtemään höntsälenkeille ja mikä tärkeintä, se on luonteeltaan erittäin kiltti ja ihmisystävällinen
Ravikoulu sijaitsee Porin raviradan tallialueella osoitteessa Mikkolantie 43, Pori