Jouni Toroskan laatimat pelivihjeet 17.11.2025 raveihin


Lähtö 01

  1. 9
  2. 1,8,2,10,12,6,11,3,7
  3. 5


Maanantai-illan avauslähdössä (9) ROCKFOREST JUNIPER pyrkii tiukasti jatkamaan Porin menestyskulkuaan. Sanna Kiisken valmentama tamma oli toissakerralla Porissa ykkösradalta pitkään kiinni voitossa, mutta aivan kalkkiviivoilla Promo Savoy punnersi Olli Koivusen ohjastamana edelle. Viimekertaisella Porin vierailullaan Rockforest Juniper eteni takamatkalta johtopaikalle jo avauspuolikkaan jälkeen. Tälläkin kertaa Olli Koivusen ohjastama hevonen (Sweetdreams By Me) tarjosi kovan vastuksen, mutta nyt Rockforest Juniper pysyi ykkösenä maaliin asti. Voltin nelosradalta Rockforest Juniper ei välttämättä pääse liikkeelle yhtä vauhdikkaasti kuin viime kilpailuissa, mutta tammassa on ilman muuta potentiaalia jatkaa kiertelemälläkin Porin menestyskulkuaan, kunhan vain So Perfectin tytär pysyy kirivaiheessa suorana. Rockforest Juniper kohoaa lopulta ainoaksi A-hevoseksi, mutta hyviä haastajiakin on tarjolla. (1) RONALDO ALE ja (8) STARCIO käynnistävät haastajaryhmän. Ne kohtasivat toisensa jo viimeksi Teivossa. Siellä molemmat suorittivat hyvin onnistuneilla juoksuillaan positiivisesti. Starcio pääsi takamatkalta sujuvasti 2. ulos ja sijoittui kakkoseksi, kun taas Ronaldo Ale sijoittui 2. sisältä Starcion tuntumassa kolmanneksi. Juoksunkulku tullee ratkaisemaan tämän kaksikon keskinäisen paremmuuden. (2) ONE MORE HORSE hävisi viimekertaisessa Teivon nelossijassaan Starciolle sekä Ronaldo Alelle selvästi, ja vastaavanlaisella suorituksella ei nytkään otella voitosta. Sen sijaan Turun keulakakkonen 17.10. tuli niin mukavalla suorituksella, että sellaisella tämäkin lähtö olisi todennäköisesti voitettavissa. Lähdön väliajat olivat 18,0-18,0-(17,0)-16,5. Vaikuttaisi siltä, että One More Horse on parhaimmillaan keulasta. Niinpä keulapaikalta osakkeet kasvaisivat uran avauskilpailujen perusteella merkittävästi. (10) ALWS EAGER sijoittui viimeksi Porissa 4. ulkoa kuudenneksi selvästi kärjelle häviten, mutta tämä on ilman muuta sitä helpompi lähtö. Toissakerralla Teivossa Alws Eager kiri takamatkalta sen verran positiivisesti, että kauden ensimmäiseen totosijaan on tässä lähdössä juoksun luontuessa täydet mahdollisuudet. Edes voitto ei olisi mikään varsinainen yllätys. (12) LANGEN’S ELIZABETH ja (6) ELYSIAN kärkkyvät kuumimpien suosikkien epäonnistumista.

Lähtö 02

  1. 6
  2. 8,13,16,15,7,9,14,3,11,10,12
  3. 2,5,1,4


Toisessa lähdössä (6) FARGO kohoaa selväksi suosikiksi. Evartin kahdeksanvuotias pikkuveli kilpaili jo kolmevuotiaana kahdesti, mutta sen jälkeen edessä oli peräti viiden vuoden tauko. Paluu kasvattaja Olli Sippolalle on ollut onnistunut, ja Sippolalta käsin ruuna on aloittanut kolmella kaksarisijoituksella. Ravin kanssa on kuitenkin ollut edelleen haasteita. Viimeksi Teivossakin ravi hajosi loppusuoralla voittokamppailussa todella pahoin. Tästä syystä Fargo jäi kalkkiviivoilla äärimmäisen niukasti kakkoseksi, ja ihan välittömästi maalilinjan jälkeen Fargo oli jo laukalla. Päätöspuolikas tuossa Teivon kisassa oli 29-vauhtinen. Ravirytmi on Fargon suurin riskitekijä, mutta mikäli ravi pysyy edes kohtuullisesti kuosissaan, niin menestyskulku saa näistä asetelmista ilman muuta jatkoa. Fargo saattaa edetä takamatkasta huolimatta nopeasti johtopaikalle. (8) HITUNE ja (13) TINDRAS HELMER kohdalla tilanne on sikäli samanlainen, että molemmat ovat todella epävarmoja hevosia. Ravilla kummallakin on kuitenkin hyvät saumat otella kärkisijoista. Fyysinen kunto on kyllä molemmilla kohdallaan. (16) TAKAMAAN LURJUS on ollut viimeisimmän taukonsa jälkeen selvästi aiempaa parempi. Viimeksi Teivossa Takamaan Lurjus onnistui jopa punnertamaan kalkkiviivoilla Fargon edelle lähdön voittoon. On kuitenkin ehdottomasti otettava huomioon, että viimeksi kaksikko lähti matkaan samalta paalulta, kun nyt Takamaan Lurjus lähtee liikkeelle 40 metriä Fargon takaa. Niinpä Fargon kukistaminen on nyt perin haastavaa, mikäli siis suosikin ravi natsaa, mutta muista sijoituksista Takamaan Lurjus pystynee ravilla ottelemaan hankalista lähtöasetelmista huolimatta. (15) VIKKEN AIKAPOMMI on paljon ravivarmempi kuin kovimmat kilpakumppaninsa, ja sen ansiosta kaksarisijoituskin on nappionnistumisella täysin mahdollinen. (7) TULI-VIIMA ei välttämättä ole suoraan viiden kuukauden tauolta parhaimmillaan, ja ruuna on kovin epävarmakin. Tuli-Viima on kuitenkin yksi niistä, jolla on potentiaalia otella tämän lähdön kärkisijoista.

Lähtö 03

  1. 4,7,3,8,9
  2. 2,6,1
  3. 5


Lähdössä kolme rankingin aloittaa (4) R.R. JOHTAJA. Se ei todellakaan ole epävarmuutensa vuoksi mikään varma onnistuja, mutta mikäli vain ruuna malttaa ravata, niin se on kyllä ehdottomasti tähän lähtöön riittävä menijä ja sitä myöten selkeä ykkösrankkaus. R.R. Johtaja viimeisteli kuntoaan vielä sunnuntaina Seinäjoella hyvällä kolmossijalla, ja tällainen peräkkäisinä päivinä kilpaileminen voi olla ruunalle oikein hyväkin juttu, sillä sen vuoksi ylimääräistä painetta saattaa olla tavallista vähemmän. (7) MENO-ERKKI on nakutellut tänä vuonna jo kymmenen kaksarisijoitusta, ja ruunalla on jälleen hyvät menestyssaumat. Meno-Erkki pääsee sen verran vauhdikkaasti matkaan, että edennee nopeasti mukaan kärkikuvioihin. (3) RUKIHINE kohdalla suoritustaso vaihtelee aika paljonkin, mutta mikäli ruunalla on hyvä päivänsä, on se tähän lähtöön täysin kilpailukykyinen. Viimeksi Seinäjoella Rukihine ei päässyt tulemaan 5. sisältä vapaasti, jolloin olisi sijoittunut kahdeksatta sijaa korkeammalle. Hannu Torvinen on mielenkiintoinen kuskivahvistus. (8) LEONARD ROHKEA palasi tiistaina Turussa pitkästä aikaa voittokantaan. Ori sai nappireissun 2. sisällä, mistä iski 300 metriä ennen maalia johtavan Seloistotähden kimppuun ja tämän kaksikon tiukka matsi ratkesi päätössatasella Seloistotähden laukkaan. Leonard Rohkea on juoksun luontuessa nytkin yksi voittajakandidaateista. Viidentenä A-ryhmään kohoaa vielä (9) LAMMIN MATIAS. Se on päässyt kilpailemaan viime vuosina valitettavan harvoin, mutta nyt alla on sentään jo kaksi peräkkäistä kilpailua, ja viimekertaisen Teivon suorituksen perusteella kuntopuntari osoittaa ylöspäin. Huippukuntoon on varmasti vielä matkaa, mutta tässä tehtävässä Lammin Matiakseen kannattaa silti suhtautua vakavasti. (2) MAUSKERI olisi ravilla vahva voittajakandidaatti, mikäli olisi yhtä hyvä kuin syyskuisessa Kaustisen voitossaan. Alla on kuitenkin kahden kuukauden tauko, jonka aikana hevonen on palannut Hannu Hietaselta kotitalliinsa, ja näistä lähtökohdista on vaikea uskoa, että tamma olisi nyt yhtä hyvä. (6) URHO ILMARI ja (1) TISURIN VÄLKE eivät ole onnistuessaan vailla mahdollisuuksia, mutta molemmat ovat todella epävarmoja ja siksi onnistuminen on tiukassa.

Lähtö 04

  1. 9,2,5,3
  2. 7
  3. 4,6,1


JUNIORI-/KOKELASLÄHTÖ. (9) DOMINANT STRIDE on napannut kaksi peräkkäistä keulavoittoa. Jo näitä edeltäneiden kilpailujen loppukirit takajoukoista olivat komeaa katseltavaa. Tuukka Variksen ohjastamassa Teivon kisassa Dominant Stride säesti 5. ulkoa hyvin edestään 4. ulkoa voittoon kirinyttä Karstenia. Datamaatin kellotuksen mukaan Dominant Stride kulki koko päätöskierroksen 13,6-vauhdilla. Eturivistä Dominant Stride olisi ollut lähdön ainoa A-hevonen, sillä tamma olisi todennäköisesti edennyt nopeasti johtopaikalle. Takarivin lähtöpaikan vuoksi A-ryhmään nostetaan kuitenkin muitakin. (2) ELEGANCE RUNNER on Dominant Striden ykkösvastustaja. Elegance Runner on kilpaillut pääsääntöisesti hieman tätä kovemmissa lähdöissä, ja kun lähtöpaikkakin on mainio, lähtee Tino Keväänrannan ohjastama ruuna kamppailemaan tosissaan voitosta. Elegance Runner on kakkosradan paikaltaan lähdön todennäköisin keulahevonen. Myös (5) MR VENIVIDIVICI ja (3) IVENEVERHEARDOFYOU nostetaan mukaan A-ryhmään, mutta voittoa ajatellen ne tulevat kyllä jonkin verran Dominant Striden sekä Elegance Runnerin perässä. Mr Venividivici suoritti lokakuisella Porin vierailullaan sijoitustaan paremmin. Mr Venividivici painui johtavan rinnalta kärkeen 500 jäljellä, ja vaikka ruuna putosi lopussa neljänneksi, oli suoritus käytännössä koko lähdön paras. Iveneverheardofyou kiri viimeksi Porissa Dominant Striden voittamassa lähdössä 3. ulkoa oikein positiivisesti kolmanneksi. Jo tätä edeltäneen Forssan kilpailun kakkossija tuli positiivisella loppukirillä. (7) CELESTE ORDEN pyrkii haastamaan kovaa A-nelikkoa.

Lähtö 05

  1. 5,4,2,8,7
  2. 10,1,12,9
  3. 6,11


Illan viidennessä lähdössä A-ryhmään nostetaan viisi hevosta. (5) NIGHT SNOWSTORM aloittaa rankingin. Se kilpailee suoritusvarmassa vireessä ja on erittäin todennäköinen totohevonen, kunhan ravaa koko matkan ja välttää juoksupaikan johtavan rinnalla. Tällä keskipitkällä matkalla johtavan rinnalle jääminen olisi kuitenkin ilman muuta riskitekijä. Night Snowstorm on napannut viidestä viime kilpailustaan hienosti neljä totosijaa. Tiistaina Turussa ruuna ylsi kakkoseksi 600 metrin kirillä 3. ulkoa. Lähdön voitti johtavan takana liftannut Stonecapes X-File. (4) NIGHT SKY MUSTANG nappasi heinäkuussa Teivon Länsicupfinaalista 4 000 euron arvoisen ykkössijan. Ruuna matkasi 2. sisällä, mistä punnersi lopussa ohi keulassa juosseesta suosikista Herbie Malibusta. Sen jälkeen edessä oli kahden kuukauden tauko. Molemmat tauon jälkeiset kilpailut ovat päättyneet hylkäykseen laukoista, mutta kyllä ruuna silti molemmilla kerroilla on vaikuttanut laukkojensa lomassa täysin normaalilta. Nyt alla on taas kuukauden starttiväli. Laukkariski on edelleen konkreettinen, mutta ravilla Night Sky Mustang on vahva voitontavoittelija. Mikäli kiihdytysvaihe menee nappiin, voi Night Sky Mustang hyvinkin olla lähdön keulahevonen. (2) QUENTIN ALE on menestynyt tänä vuonna mainiosti, sillä saldo kymmenestä kilpailusta on 4-3-1. Hyvästä menestyksestä huolimatta ravin kanssa on kuitenkin ollut haasteita, eikä ravi viime starteissakaan ole missään tapauksessa ollut sulavaa. Mikäli ravi stemmaa, niin Quentin Ale pystyy ottelemaan voitosta, mutta pieni varaus suoritustason ylle on kuitenkin jätettävä. (8) PAPARAZZI ZON on suorittanut viime starteissaan jatkuvasti oikein positiivisesti. Viimeksi Teivossa Paparazzi Zon pääsi 4. ulkoa kierros ennen maalia 3. ulos, mistä eteni lopussa kolmanneksi vain Frida Grainille sekä Definitely Maybelle häviten. Paparazzi Zon on nyt hyvin sarjassa sisällä, ja lähtöpaikasta huolimatta ruuna on yksi suosikeista. (7) MAYBE HOT on lähdön viides A-hevonen. Sen suoritustaso on tavannut heitellä, mutta viime aikoina tamma on kuitenkin tehnyt kaiken aikaa varsin laadukkaita suorituksia. Tämänkertainen keskipitkä matka ei tosin välttämättä ole Maybe Hotin bravuuri. B-ryhmän käynnistävä (10) JAKETHETWELVE on kapasiteetiltaan tähän lähtöön täysin kilpailukykyinen, mutta jyvä on ollut viime starteissa kateissa. Niinpä alla oleva kahden kuukauden tauko on tässä kohtaa enemmän mahdollisuus kuin uhka. (1) QUEEN ALE aloittaa uusista käsistä arvoituksena. Ainakin lähtöpaikka on mainio. (12) READY FOR TOMORROW kilpailee nousuvireessä, mutta sen kohdalla lähtöpaikka on sen verran haastava, että ilman ylivauhtia on vaikea nousta aivan kärkisijoille.

Lähtö 06

  1. 4,3,1
  2. 10,8,5,9,7
  3. 6


Toto4-pelin avauskohteessa A-ryhmään kohoaa kolme hevosta. (4) COCONUT MATCH on luonnollinen suosikki. Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama ruuna tekee jatkuvasti laatutyötä. Myös Coconut Matchin viimeisin kilpailu on peräisin Porista. Ruuna ei pystynyt puolustamaan ykkösradalta asemiaan rinnaltaan matkaan kiihdyttänyttä Extremaa vastaan, minkä jälkeen nousi pian toiselle radalle ja kalasteli juoksupaikan 2. ulkoa. Sieltä Coconut Match kiertyi johtavan Extreman rinnalle kierros ennen maalia ja haastoi lopussa keulavoittajan tosissaan. Lähdön väliajat olivat 16,0-20,5-(14,0)-11,0. Coconut Match on monipuolinen hevonen, joka voi voittaa monenlaisella juoksunkululla, mutta ykkösvastustaja päässee johtopaikalle, minkä vuoksi ruuna ei kelpaa tällä kertaa varmaksi. Tuo ykkösvastustaja on tiistaina Turussa yllätysvoiton ottanut (3) JULIE SENSATION. Kenneth Danielsenin suojatti täräytti kuuden hevosen lähdössä uloimmalta lähtöpaikalta keulaan, minkä jälkeen suorastaan dominoi lähtöä alusta loppuun. Väliajat olivat 12,5-14,5-(13,5)-14,0. Julie Sensation on nytkin todennäköinen keulahevonen. Tällä kertaa etukenkiä ei voi enää viime startin tavoin riisua, mutta vastaavasti pikamatka nostaa vauhdikkaan tamman osakkeita. Viimekertainen voittojuoksu teki varmasti Julie Sensationin psyykellekin hyvää, ja koko matkan johto on jälleen hyvinkin mahdollinen skenaario. Kolmantena A-ryhmään kohoava (1) PRECIOUS ROCK kilpailee elämänsä iskussa. Viimeksi Teivossa Precious Rock kiertyi johtopaikalle kolmannella puolikkaalla ja irtosi ylivoimaiseen voittoon. Päätöspuolikas oli 13,0-vauhtinen ja Datamaatin kellotuksen mukaan koko kirikierros sujui Precious Rockilta 13,9-vauhdilla. Mikäli Precious Rock pääsee iskemään lyhyellä kirillä, on se huippuvaarallinen. (10) HAMLET STAR sai viimeksi Porissa sovinnolla johtopaikan ensimmäisellä puolikkaalla, mutta sopivasta matkavauhdista huolimatta ruuna taipui lopulta neljänneksi. Väliajat olivat 13,0-17,5-(14,0)-13,0. Nyt starttiväli on selvästi optimaalisempi, ja lisäksi lyhyt matka on ruunan bravuuri, joten eiköhän tällä kertaa tulla näkemään parempi suoritus. Hamlet Star on selkeä nelosrankkaus, mutta takarivin lähtöpaikalta koko A-kolmikon kukistaminen on kuitenkin tiukassa. (8) MICKAN on nopea tamma, mutta näistä asetelmista sillä peruuteltaneen alussa hännille. Ylivauhtisessa juoksussa Mickan voi ehtiä kärjen tuntumaan, mutta voitto olisi yllätys. (5) COKTAIL CAKE romahti viimeksi Vermossa ylioptimistisella keulataktiikalla 600 jäljellä, eikä selviytynyt edes maaliin, joten ruuna on nyt iso arvoitus. Voitto olisi joka tapauksessa yllätys.

Lähtö 07

  1. 15,9,3,7,13,6
  2. 11,12,4,14,2
  3. 5,1


TAMMADIVISIOONAKARSINTA. Troikkalähtönä ajettavassa lämminveristen Tammadivisioonakarsinnassa A-ryhmään mahtuu hevosia jokaiselta paalulta. (15) FORTUNEWHEELGARDEN kilpailee niin hienossa vireessä, että on 40 metrin takamatkaltakin suosikki, mutta toki näistä asetelmista matkaan mahtuu juoksunkulullisia haasteita. Joka tapauksessa Fortunewheelgardenilta on lupa odottaa pontevaa loppukiriä. Viimeksi Teivossa tamma suuntasi 3. ulkoa 3. radalle 900 jäljellä, leiskautti heittämällä keulaan viimeisen takasuoran lopussa ja irtosi ylivoimaiseen voittoon ennen Doctor Gioa ja Bolt Kronosta. Lähdön väliajat olivat 17,0-18,0-(14,0)-11,0. Myös lähdön kakkosrankkaus (9) MAKE IT UP tulee suosikin tavoin Harri Koivusen valmennustallista. Make It Up on juoksunkulun suhteen vielä suosikkiakin haavoittuvaisempi, mutta Vermon viimekertainen loppusuoran tykitys kolmanneksi 4. sisältä vain Estelle Travianille sekä Drogonille häviten kieli niin vahvasta nousuvireestä, että tammaan pitää nyt suhtautua äärimmäisen vakavasti. (3) RANCH YOKO tavoittelee juoksupaikkaa keulassa tai 2. sisällä, ja ainakin näiltä juoksupaikoilta tamma olisi potentiaalinen voitontavoittelija. Toissakerralla Turun Voimaeläincupin finaalissa Joni-Petteri Irrin valmentama tamma seurasi 2. sisältä keulasta voittaneen tallikaverinsa Holding Patternin vanavedessä mukavasti kakkoseksi. Viimeksi Seinäjoella Ranch Yoko joutui tyytymään Kyvyt Esiin -divisioonakarsinnassa piippuhyllyn lähtöpaikalta seitsemänteen sijaan, mutta ei suoritus sinällään ollut yhtään Turkua huonompi. (7) FRIDA GRAIN laukkasi viimeksi jo ensimmäisellä puolikkaalla ratkaisevan pahoin, mutta sitä ennen Russell Hillin tytär nappasi kaksi peräkkäistä Teivon ykkössijaa. Jälkimmäinen voitto 27. päivä lokakuuta tuli väkivahvalla kierroksen kirillä 3. ulkoa. Tämä lähtö on tasoltaan sitä kovempi, mutta vastaavanlainen suoritus riittää pitkälle tässäkin. Toki tässä on iso riski joutua taivaltamaan toisen radan vetojuhtana, ja siltä juoksupaikalta voitto voi kyllä olla liikaa vaadittu. (13) XIMENA on esittänyt viime starteissaan kaiken aikaa hyvää virettä ja on yksi suosikeista. Ximenalta on kuitenkin riisuttu kaiken aikaa kenkiä, joten kengät jalassa kilpaileminen aiheuttaa jonkinlaisia kysymysmerkkejä. Kuudentena A-ryhmään kohoaa vielä (6) MIDSUMMER SUN. Se on napannut kaksi peräkkäistä kolmossijaa ihan positiivisilla suorituksilla, ja kuntopuntari saattaa osoittaa edelleen ylöspäin. Viimekertainen Turun kolmossija tuli 3. sisältä ja tätä edeltänyt Porin kolmossija 3. ulkoa. Midsummer Sun voi nyt päästä keulaan tai 2. sisälle, ja ainakin näiltä juoksupaikoilta tamma olisi potentiaalinen menestyjä. B-ryhmäänkin jää vielä kelpo haastajia. (11) AL’S STARLICIOUS riitti viimeksi Vermossa johtavan takaa neljänneksi edellään Estelle Travian, Drogon ja Make It Up. Starttiväli on nyt viime kertaa lyhyempi, mikä on laskettava plussaksi. (12) HERMIONE olisi ollut viimeksi Vermossa todennäköinen totohevonen, mikäli olisi pysynyt viimeisellä takasuoralla 4. sisällä. Nyt kirivaihe meni vihkoon, mutta tilaa saatuaan tamma kiri ryhdikkäästi. (4) POLLY TOOMA kiri viimeksi Porissa 4. ulkoa vaikeista asemista mukavasti neljänneksi. Polly Tooma tekee jatkuvasti kelpo suorituksia, mutta arkisen lähtönopeuden vuoksi juoksuista tulee usein kärkisijoja ajatellen liian vaikeita, ja sama on vaarana nytkin. B-ryhmään kuuluvat myös tänä vuonna jo yli 18 000 euroa tienannut (14) JULIET RAY sekä Hannu Torvisella vahvistuva (2) FANCYNANCYCLANCY.

Lähtö 08

  1. 7,3,9,8,11,5
  2. 4,2,1,10
  3. 6


SEASONS HR MANAGEMENT -LÄHTÖ. Haastava pelipähkinä, mutta euron panoksella pelattavassa Toto4-pelissä systeemien hinta kohoaa niin nopeasti, että tämä lähtö pyritään selvittämään kapeasti. (7) MEREN MAININKI on esiintynyt vuoden kilpailutaukonsa jälkeen vahvasti edukseen ja kohoaa rankingin kärkinimeksi. Alla olevassa Turun Voimaeläincupin finaalissa Meren Maininki nousi 4. ulkoa Steffen selässä 3. radalle 1300 jäljellä, mutta jäi ilman selkää jo 900 metriä ennen maalia. Tamma kiersi koko loppumatkan 3. rataa ilman selkää, mutta tuli rehdisti maaliin asti ja sijoittui kärjen tuntumassa neljänneksi. Päätöskierroksen Meren Maininki puursi kolmatta rataa pitkin 24,3-vauhdilla. Cristox, Steffe ja Aron Fritz muodostivat kärkikolmikon. Juoksunkulku huomioiden Meren Mainingin suoritus ei ollut yhtään Steffeä huonompi, ja nyt Meren Maininki pääsee matkaan tammahyvityksen turvin 20 metriä Steffen edeltä, kun viimeksi kaksikko lähti matkaan samalta paalulta. (3) SYTTYVÄ epäonnistui Turun Voimaeläincupin finaalissa täysin laukattuaan jo lähtösuoralla ratkaisevan pahoin. Tätä edeltänyt Vermon kakkossija tuli kuitenkin hyvällä suorituksella. Neljänkympin pakilta matkaan lähtenyt Syttyvä nousi nelossijalta 2. radalle 1800 jäljellä ja eteni johtohevosen rinnalle 1500 metriä ennen maalia. Syttyvä painui kärkeen vajaat 600 jäljellä, mutta menetti paikkansa Oon Leidille 300 jäljellä. Oon Leidi meni jatkossa menojaan, mutta muun porukan Syttyvä piti rehdisti takanaan. Syttyvä on ihan vauhdikas avaaja, ja ravilla se on näistä asetelmista oikein mielenkiintoinen. Sebastian Långströmin valmentama tamma saattaa jäädä tässä selvästi aliarvostetuksi. (9) STEFFE suorittaa jatkuvasti hyvin. Viimeksi Turun Voimaeläincupin finaalissa Steffe lähti 3. ulkoa reissuun 1300 jäljellä, eteni johtavan rinnalle 900 jäljellä ja kiritti hyvin keulasta voittanutta Cristoxia. Päätöskierroksen Steffe kulki 24,5-vauhtia. Voimaeläincupin karsinnan Steffe voitti vajaan 500 metrin kirillä 2. ulkoa. Kunto on kohdallaan ja ruuna on vahva voitontavoittelija, mutta on noteerattava, että tammahyvityksen turvin viime starteissa samalla paalulla olleet Meren Maininki ja Syttyvä saavat nyt 20 metrin etumatkan. (8) HOTVILLE on kankea kiihdyttäjä, mutta vauhtiin päästyään ruuna on menopäällä ollessaan vahva lopuntulija. Esimerkiksi toissakertaisessa Porin ennätysjuoksussaan Hotville kulki viimeiset 800 metriä peräti 22,0-kyytiä, vaikkei ehtinyt Hopeadivisioonakarsinnassa aivan edes rahoille. Vastus on nytkin laadukas, mutta on lähtö silti selvästi helpompi kuin tuossa Kukkarosuon Kurkon voittamassa Porin lähdössä. (11) VOIMA-SIMO irrotteli viimeksi Teivossa johtopaikalta pikamatkalla ylivoimaiseen voittoon. Tätä edeltäneessä Turun Voimaeläincupin karsinnassa Voima-Simo joutui taivaltamaan johtavan rinnalla ja taipui siitä Steffen voittamassa lähdössä seitsemänneksi muun muassa Syttyvälle ja laukanneelle Meren Mainingillekin häviten. Tämä lähtö on sarjana Voima-Simolle hyvinkin epäsopiva, mutta mikäli ruuna pääsee iskemään sujuvasti säästeliään juoksun jälkeen, on kaikki silti mahdollista. Voitto edellyttää kuitenkin aivan täydellistä onnistumista. Kuudentena A-ryhmään kohoaa (5) HARJAN CORIA. Se ei ole mikään varsinainen voittajatyypin hevonen, mutta muuten tamma on kyllä huippuvireisenä tähän lähtöön yksi kovista. Vireen yllä on tosin jonkinlaisia kysymysmerkkejä, sillä alla on noin kuukauden starttiväli, jota edeltäneessä Vermon kilpailussa Harjan Coria ei ollut lainkaan tasollaan, vaan taipui päätöspuolikkaalla kakkossijalta kauas taustalle aivan viimeiseksi. Tätä ennen Harjan Coria suoritti kuitenkin mallikkaasti, ja esimerkiksi Turun kolmossija 4.10. tuli avoimesta tammaryhmästä vain Annanille sekä Runoneidolle häviten. (4) TEIJAN ROMEO lipsahtaa niukasti B-ryhmän puolelle, mutta kyllä sekin on ravia kulkiessaan täysin potentiaalinen menestyjä. Viimeksi Seinäjoen Haastajadivisioonakarsinnassa Teijan Romeo hyökkäsi 3. ulkoa 600 jäljellä. Ruuna näytti taipuvan kärjen tuntumasta täysin 300 jäljellä, mutta syttyi vielä uudelleen ja kiri neljänneksi. Teijan Romeo on aina ollut vähän oikukas tapaus, eikä siten mikään varma suorittaja. (2) LAURA EVO laukkasi viimeksi Vermossa viimeisen kaarteen lopussa menettäen erittäin todennäköisen kolmossijan. Laura Evo on muutenkin esittänyt oivaa virettä, mutta vastus on sen verran laadukas, että hyvistä lähtöasetelmista huolimatta tamma ei ole kuumimpia suosikkeja. (1) SORELLE on suorittanut viime aikoina lähinnä tasaisesti, ja menestyminen tässä lähdössä edellyttää selkeää tasonnostoa. Toki lähtöasetelmat ovat mainiot, ja uusi kuskikin voi piristää, joten ei totosijakaan sikäli mikään jymypaukku olisi.

Lähtö 09

  1. 2,8
  2. 7,9,3,6,12,1
  3. 4,10,11


KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO –LÄHTÖ. Toto4-pelin päätöskohteessa A-ryhmään kohoaa kaksi hyväkuntoista hevosta. (2) OH WHAT A KNIGHT on todella voitokas hevonen, joka on voittanut peräti 11/14 uran kilpailuistaan. Viimeisin voitto on niinkin tuore kuin tiistaina Turusta. Oh What a Knight haki Turussa johtopaikan Lionessiltä 1500 metriä ennen maalia, ja sen jälkeen lähtö oli ruunan täydellistä hallintaa. Uusi ennätystulos 14,5 syntyi vailla suurempia ponnisteluja. Lähdön väliajat olivat 12,5-14,5-(15,0)-14,5. Kahdessa tätä edeltäneessä kilpailussa Oh What a Knight laukkasi lähtösuoralla, mutta viimeksi ruuna pysyi ravilla, vaikka lähtösuoralla oli vähän häiriötäkin. Oh What a Knight on kohtuullisen nopea avaaja, mutta mikään varsinainen starttiraketti se ei silti ole, ja kakkosradan lähtöpaikka on ruunalle paras mahdollinen. Oh What a Knight on vahva vääntäjä, ja sillä on hyvät voittosaumat monenlaisella juoksunkululla. Marjo Lindströmin valmentama ruuna on illan Toto4-pelin ehdottomasti todennäköisin voittaja. A-ryhmään ja vihjesysteemeihin sen kaveriksi nostetaan kuitenkin myös (8) COCO C. GARDEN. Tamma on niin tulinen avaaja, että se täräyttänee ulkoakin johtopaikalle. Niin Coco C. Garden teki viimeksi Jyväskylässäkin ja suoritti muutenkin ihan hyvin, vaikka Callela Xplosion ja Bullet Caviar lopussa edelle vyöryivätkin. Väliajat olivat 16,5-18,0-(14,0)-12,0. Tätä edeltäneessä Teivon kisassa Coco C. Garden irrotteli johtopaikalta täysin ylivoimaiseen voittoon ennen nytkin vastassa olevaa Calla Hat Trickiä. Väliajat tuossa kilpailussa olivat 14,5-17,5-(16,0)-10,5. Viimekertaisen Jyväskylän kilpailun tavoin nytkin on kilpailtava kengät jalassa, mikä voi viedä Coco C. Gardenilta viimeisen silauksen, mutta kyllä tamma on silti keulasta Oh What a Knightillekin ihan kunnioitettava vastustaja. B-ryhmän käynnistävä (7) INFINITY OF JOY on siirtynyt Antti Ala-Rantalan käsiin ja aloittaa nyt Suomen uransa. Ruuna on heti mielenkiintoinen seurattava, mutta suosikkikaksikon kukistaminen ei ole helppoa. Viimeisimmässä kilpailussaan Bodenissa Infinity Of Joy kesti 2. radalta ilman selkää keskipitkällä matkalla oikein kunniakkaasti kuudenneksi, eikä hävinnyt totosijaakaan kuin valjakon mitalla. (9) BLACK CRYSTAL irtosi Ylivieskassa johtopaikalta suosiollisen matkavauhdin jälkeen ylivoimaiseen voittoon ennen Gryffindoria sekä Kinematicia. Väliajat olivat 13,5-16,0-(19,0)-11,0. Black Crystal pystyy selkäjuoksullakin hyvään suoritukseen, mutta näiltä lähtöpaikoilta Oh What a Knightilla sekä Coco C. Gardenilla on kuitenkin selkeä etulyöntiasema. (3) MADAME DE VIEKI otti toissakertaisen Vermon kakkossijansa 2. sisältä, ja tamma voi saada tässä samanlaisen nappireissun. Voitto yllättäisi, mutta totosija ei. (6) CALLA HAT TRICK on jo pitkään kilpaillut tasaisen hyvässä vireessä. Viimeksi Teivossa Calla Hat Trick putosi johtavan rinnalta kirivaiheessa keulasta voittaneen Coco C. Gardenin kyydistä, mutta sitkisteli kuitenkin taustalla rehdisti kakkoseksi. Nyt Calla Hat Trickin kohdalla on sellaisia muutoksia, että ruuna on siirtynyt Tuomo Ojanperältä Pertti Ketolalle ja lisäksi kenkäpakon vuoksi on kilpailtava kengät jalassa. Saa nähdä, onko näillä asioilla merkitystä suuntaan tai toiseen, mutta joka tapauksessa tässä tehtävässä voitto olisi suosikkikaksikon onnistuessa yllätys. (12) SUNSHINE BOY tyylitteli tiistaina Turussa johtopaikalta helpon voiton. Kunto on kohdallaan, mutta nyt lähtöasetelmat ovat merkittävästi haastavammat. (1) BRIGHT DIAMOND voitti elokuussa Forssassa 10 000 euron arvoisen Pilvenmäen Ponnahduslauta -finaalin jymy-yllättäjänä, mutta ei ole ollut viime starteissa yhtä hyvä. Vastuskin on sen verran laadukas, että loistavasta lähtöpaikasta huolimatta jo rahasija on lähtökohtaisesti ihan hyvä tavoite. Toki Forssan kaltaisella suorituksella Bright Diamondilla olisi näistä asetelmista mahdollisuutensa.


EUROTOTO4 (lähdöt 6-9)

Pieni systeemi
I 3,4 (1,10)
II 3,6,7,9,13,15 (11,12)
III 7 Meren Maininki (3,9)
IV 2,8 (7,9)
24 riviä*1 euro = 24 euroa

Suuri systeemi
I 1,3,4 (10,8)
II 2,3,4,6,7,9,11,12,13,14,15 (5,1)
III 3,7 (9,8)
IV 2,8 (7,9)
132 riviä*1 euro = 132 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 8-9)

Pieni systeemi
I 3,7
II 2,8
4 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 3,5,7,8,9,11
II 2,8
12 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 15 Fortunewheelgarden
II 3,6,7,9,13
III 3,6,7,9,13
20 yhdistelmää*0,50 euroa = 10 euroa

Suuri systeemi
I 3,9,15
II 3,6,7,9,13,15
III 2,3,4,6,7,9,11,12,13,14,15
135 yhdistelmää*0,50 euroa = 67,50 euroa


Vihjeet laati Jouni Toroska