Pelivihjeet 5.7.2024 raveihin

Lähtö 01

  1. 7
  2. 2,14,12,6,9,1,10,8,13,11,4
  3. 15,3


Perjantai-illan avauslähdössä (7) STONECAPES X-FILE kohoaa ainoaksi A-hevoseksi. Joni-Petteri Irrin valmennettava kamppaili vielä uran avauskilpailussaan Kokemäellä voitosta laukatessaan keulasta viimeisen kaarteen lopussa. Jo koelähdön suoritus oli positiivinen. Stonecapes X-File tähtää tiukasti johtopaikalle ja koko matkan johtoon. B-ryhmän aloittaa (2) DAZE’S DIAMONT. Sen koelähtösuoritus oli vielä mitäänsanomaton, mutta eiköhän Markku Niemisen valmentamalta oikein kovasukuiselta kolmevuotiaalta nähdä nyt selvästi parempaa osaamista. (14) CALLA CORONA PHOTO on parantanut viime starteissa merkittävästi otteitaan, ja kahden viime kilpailun suoritukset ovat olleet niin positiivisia, että uran ensimmäinen totosija on vain ajan kysymys. Ehkä jo nyt? (12) ELSUS DREAM paikkasi viimeksi Kauhavalla pahan lähtölaukkansa mukavasti. Ruuna olisi menestynyt kesäkuussa Porissakin, ellei olisi jäänyt kirivaiheessa 2. sisältä sammuvan selkään. Ravilla Elsus Dream pystyy tuntuvaan ennätysparannukseen. (6) THEFIREINYOUREYES on suorittanut koelähtönsä jo lokakuussa, joten nykyvire on arvoitus. Eiköhän Mika Taittosen suojatti ole kuitenkin yksi mahdollisista. (9) MAS I AM ei saanut helmikuussa Vermossa johtavan takaa todellista mahdollisuutta. Suoritus oli lupaava, mutta nykyvire on arvoitus, sillä tähän väliin mahtuu poisjääntejäkin – viimeisin poisjäänti juhannuksena Kokemäellä. (1) RONALDO ALE on esiintynyt vielä toistaiseksi epävarmasti, mutta ainakin lähtöasetelmat ovat parhaat mahdolliset. Myös urallaan muutamaan otteeseen kärjen tuntumaan yltänyt (10) BELLA ROOSA sekä laukkojensa lomassa ihan mukavasti vauhtia ottanut (8) NIGHT SKY MUSTANG lukeutuvat pelihevosiin. Sen sijaan Kauhavalla kanssakilpailijan loppusuoran laukan avustamana uransa avauskilpailun voittanut (13) MOUNTAIN KAEYA joutuu parantamaan paljon viime startista, mikäli mielii menestyä myös tässä lähdössä.

Lähtö 02

  1. 10,9,7,2
  2. 8,1,4
  3. 3,6,5


Illan toisessa lähdössä A-nelikko erottuu selvästi muusta porukasta. Sen sijaan nelikon keskinäiseen järjestykseen rankkaaminen onkin sitten paljon vaikeampi juttu. Lopulta rankingin ykkösnimeksi kohoaa (10) KYLMÄPERÄN HELMI. Se ei ole vielä urallaan menestynyt, mutta tammaa on kilpailutettu viime starteissa hyvinkin kunnianhimoisesti. Viimeksi Kaustisella Vaelluksen tytär osallistui Pikkupelimanni ajon karsintaan, missä vauhtivarat eivät vain riittäneet, mutta tähän lähtöön suhteutettuna tamma kulki ilman muuta riittävää kyytiä. Toissakertainen Teivon kilpailu oli neljävuotiaiden tammojen Suomenhevosten Missikisa. Ei Kylmäperän Helmi siinäkään olisi kärkinelikolle lainkaan riittänyt, mutta ilman laukkaa 3. sisältä 750 jäljellä tamma olisi kuitenkin parantanut tasoitusennätystään selvästi. Jo Härmän loppukiri 4. päivä toukokuuta kieli hyvästä kehityssuunnasta. Mikäli Kylmäperän Helmi ravaa koko matkan, on uran avausvoittoon hyvät mahdollisuudet. (9) HERRA KOSMOS aloitti uransa Forssassa niukalla voitolla. Ei voittotulos ollut 34-vauhtisessa lopetuksessa kuin 38,9, mutta vaikutti siltä, että parannuspotentiaalia on kyllä selvästi, kunhan Costellon poika alkaa ottaa homman tosissaan. (7) JUHANA ei riittänyt tiistaina Teivossa lainkaan lähdön voittaneelle Välähdyksen Sävelelle, mutta hallinnoi toista sijaa varmasti maaliin asti. Juhana on parantanut otteitaan startti startilta ja on yksi tämän lähdön kovista. (2) TUULITIMANTTI on lähdön neljäs vahva voitontavoittelija. Se aloitti uransa Kauhavan kakkossijalla, ja varmasti startti vei osaavista käsistä tulevaa suvukasta neljävuotiasta selvästi eteenpäin. B-ryhmän avaa Kokemäellä toisessa kaarteessa keulaan edennyt ja kohtalaisella suorituksella kolmanneksi sijoittunut (8) TUULEN NOPEE.

Lähtö 03

  1. 7
  2. 3,4,6,11,10,1,2,5,8
  3. 9


Kolmannessa lähdössä (7) ECARTE saa suosikin paineet harteilleen. Vaikka ruuna ei ole vielä tänä vuonna voittanut, on suoritustaso ollut tähän lähtöön riittävää. Nyt on vielä tarkoitus napata etukengätkin pois, mistä luulisi tulevan lisätehoja. Toukokuisessa Turun kakkossijassaan Ecarte painosti itsensä kärkipaikalle 11,0-vauhtisen avauspuolikkaan päätteeksi. Loppusuoralla alun johtanut Mariah Web ohitti Ecarten uudelleen, mutta muu porukka pysyi oikein varmasti takana. Vermossa 12.6. juoksu ei luontunut, mutta suoritus oli vähintään yhtä hyvä. Viimeksi Lahdessa ruuna laukkasi 2. sisältä ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. Vaikka lähtöpaikka on aika ulkona, on Ecarte vihjaajan papereissa lähdön todennäköisin keulahevonen. Voi ruuna kuitenkin menestyä muunlaisillakin juoksunkuluilla. B-ryhmän aloittava (3) CAN’T MISS pilasi viimeksi Porin Toto65-lähdössä laukkaan, mutta ei tamma olisi menestynyt siinä lähdössä ravillakaan. Nyt rima on taas selvästi matalammalla. Porin kakkossija tuli keulasta ja Teivon voitto näyttävällä kirillä. Can’t Missin osakekurssi olisi korkeimmillaan, mikäli se onnistuisi pääsemään keulaan tai Ecarten taakse 2. sisälle. Mikäli Ecarte juoksisi keulassa ja Can’t Miss tämän takana, olisi piikki-selkä –kaksari varsin vahvoilla. (4) CAMPI FLEGREI ei sekään riittänyt Porin viimekertaisessa Toto65-lähdössä, mutta tähän porukkaan ruuna on ravilla kelpo menijä. (6) SECRET FOR EVER oli kuukausi sitten Porissa 2. ulkoa hyväksyttävä viides. Viime startista poiketen kengät on nyt tarkoitus riisua. (11) JACKIE TIE taipui viimeksi Seinäjoella keulasta kuudenneksi. Väliajat olivat 14,0-16,5-(15,5)-15,0. Takarivistä tamma ei pääse hyödyntämään hyvää lähtönopeuttaan, mutta tasoltaan tämänkertainen lähtö on huomattavasti viime kertaa helpompi. (10) ARGANGEL GARDEN olisi ollut ammattikuskilla lähdön kakkosrankkaus, mutta hevosta tällä kertaa ohjastava valmentaja Matti Hiukka ajaa tässä uransa avauskilpailun, ja kokematon kuski laittaa epäilyttämään menestymismahdollisuuksien suhteen. Kengätkin on grafiikan mukaan tarkoitus jättää jalkaan, mikä sekin laskee osakkeita. Viime kilpailujen suoritustasolla Argangel Garden on kyllä hevosena tähän lähtöön oikein kilpailukykyinen. (1) GREEN BOSS ja (2) WINDHEART eivät ole hyviltä paikoiltakaan ihan kuumimpia suosikkeja.

Lähtö 04

  1. 6,5
  2. -
  3. 1,4,3,2


Suomenhevosten kovin lähtö on vähäväkinen ja vaikuttaa vieläpä täysin kahden kaupalta, mutta (6) PRO ja (5) JULMIN ovatkin sitten niin hyviä hevosia, että niiden kesken voidaan nähdä todella laadukas ja jännä kamppailu voitosta. Molemmat esiintyivät juhannussunnuntaina edukseen. Pro hehkutti Kauhavalla 40 metrin takamatkalta keulaan jo ensimmäisellä takasuoralla. Kiripuolikkaalla Pro ja Gott Klirr lähtivät omille teilleen. Pro tuli hurjassa 21-vauhtisessa lopetuksessa oikein hyvin maaliin asti, mutta niin vain Gott Klirr punnersi väkisin edelle uudella Kauhavan rataennätyksellä 24,1. Pro hävisi kymmenyksen. Julmin taas pääsi etenemään Kokemäellä Kukkarosuon Kurkon vanavedessä sujuvasti 2. ulos ja ohitti vetoapunsa 300 metrin kirillä. Molemmat edellä mainitut vasta palailevat tauolta, joten kummaltakin on lupa odottaa vielä viimekertaista parempaa suoritusta. Pro on vasta seitsemänvuotias hevonen, ja ennen Kauhavan kilpailua alla oli kahden kuukauden starttiväli. Vastaavasti Julminille Kokemäen kilpailu oli jo kesäkuun toinen. Niinpä lähtökohtainen oletus on, että Pro pystyy parantamaan viime startista Julminia enemmän, ja tällä ajatuksella Hannu Hietasen suojatti kohoaa rankingin ykköseksi. Muun porukan tehtäväksi jäänee sitten tavoitella kunniakasta kolmossijaa. Lähdön ainoa tamma (1) ISOSALON IHME omaa näistä asetelmista hyvät saumat kolmossijaan, kunhan vain erittäin epävarma tamma malttaa kerrankin ravata koko matkan. Aikansa Derby-voittaja (4) HUMIRO suoritti hyvän viime kauden, mutta tänä vuonna meno on toistaiseksi ollut kovin vaatimatonta. Tässä porukassa Humiro muodostaa yhdessä Isosalon Ihmeen kanssa suosikkikaksikon jälkeisen kaksikon; mistään haastajaryhmästä ei kuitenkaan tässä kohtaa voida puhua. (3) KRETONKI ei ole kesän starteissa vakuuttanut. (2) STEFFE on vielä viime kilpailun perusteella kaukana parhaastaan, ja laukkariskikin on iso.

Lähtö 05

  1. 3
  2. 8,1,6,2,7
  3. 4,5


Lämminveristen perjantai-illan kovimmassa lähdössä (3) MICO MICK kohoaa ainoaksi A-hevoseksi. Mico Mick on saanut taulunsa komeaan kuntoon, sillä viidestä viime kilpailusta on irronnut kolme voittoa sekä yksi kakkossija. Mico Mick on normaalisti aika tarkan juoksun hevonen, mutta tässä porukassa keulajuoksunkin pitäisi kyllä sopia huippukuntoon kohonneelle ruunalle pikamatkalla oikein hyvin, sillä voltista avauskaan ei mene yhtä kovaksi kuin auton takaa. Pieni laukan mahdollisuus volttilähdössä varmasti on, mutta normaalitapauksessa Mico Mick täräyttää keulaan, eikä ole enää sen jälkeen ohitettavissa. (8) REDHOT TAP DANCER on selkeä kakkosrankkaus. Ruuna on jo pidemmän aikaa tehnyt suoritusvarmaa työtä, ja alla on ennätysjuoksu Kokemäen Juhannusmaililta, missä Redhot Tap Dancer sijoittui Deep Blue Fontin, Justice Åsin sekä Anything For Youn jälkeen neljänneksi. Lähdön voittanut Deep Blue Font saavutti uuden rataennätystuloksen 11,9, ja muu porukka hävisi edellä mainitulle nelikolle paljon. (1) HE’S A HORSE ei ole viime aikoina vakuuttanut, mutta muuten kaikki asiat ovat tällä kertaa ruunan puolella. Lyhyen matkan tasoitusajo yhdistettynä ykkösradan lähtöpaikkaan on ruunalle paras mahdollinen yhdistelmä. Kun vielä todennäköisin juoksupaikka on suosikki Mico Mickin takana 2. sisällä, on He’s A Horsella nyt loistotilaisuus palata pitkästä aikaa totokantaan. Kaksarisijoitus ei olisi näistä asetelmista minkäänlainen yllätys. (6) IM YOUR CAPTAIN lopetti koelähdössä päätöspuolikkaan ilman kirittäjää 12-vauhtia. Alkuvauhti oli tosin niin maltillista, että vaikea tuosta koelähdöstä on vielä isompia johtopäätöksiä tehdä. Joka tapauksessa ori on voittosummansa puolesta mukana erittäin edullisessa lähdössä, ja lähdön taso on muutenkin sellainen, ettei totosija tulisi yllätyksenä. (2) FARFALLONE ei vakuuttanut vielä viimekertaisessa tauoltapaluussaan. Startti vei todennäköisesti eteenpäin, mutta ruuna ei ole silti nyt ihan kuumimpia suosikkeja. (7) DUST COLLECTOR tekee tasaista työtä ja kärkkyy suosikkien epäonnistumista.

Lähtö 06

  1. 6,2
  2. 4,5,7,1,3
  3. -


TEOLLISUUSKYMPPI –LÄHTÖ 3V. LIIGA V/NUORTEN SARJA. Toto4-peli käynnistyy varsin tasaisella kolmevuotislähdöllä. Kuudella hevosella on täysin realistinen voittosauma, ja tästä kuusikosta kaksi nostetaan lopulta A-ryhmään. (6) DAISY GARDEN aloittaa rankingin. Se on esittänyt viime starteissaan nousujohteista menoa. Viimeksi Lahdessa Daisy Garden pääsi kasiradan lähtöpaikasta huolimatta sujuvasti 2. ulos, mistä eteni 500 metrin kirillä varmaksi kakkoseksi vain keulasta vakuuttaneelle King Cantabille häviten. Daisy Garden pystyy menestymään niin keula- kuin selkäjuoksulla, mutta paikka johtavan rinnalla ei missään tapauksessa ole toiveissa. (2) CHARMEUR on kohdannut viime starteissaan tosi kovia. Viimeksi Teivossa Charmeur oli mukana Propulsion-sarjan karsintalähdössä, missä riitti 3. sisältä kärjen tuntumassa viidenneksi. Edellä maaliin saapuivat sellaiset hevoset kuin Lil Runner, BWT Jackpot, Neymar Web ja Rajani Roof. Taaksekin jäi vielä laadukkaita hevosia Endurance Boyn sekä Shackhills Vikingin johdolla. Seinäjoen Kasvattajakruunu-alkuerässä Charmeur sijoittui 3. sisältä Arctic Emeraldin, Top Hitin ja Enrico Combon jälkeen neljänneksi. Vaikka vastassa on nytkin laadukkaita kolmevuotiaita, niin viime kilpailuihin nähden rima on kuitenkin selvästi matalammalla. Charmeur olisi erityisen kiinnostava, mikäli onnistuisi pääsemään johtopaikalle. (4) SHACKHILLS STORM kiri viimekertaisessa Teollisuuskympin 3v. Liigan osalähdössä hyvin kolmanneksi 3. ulkoa. Shackhills Stormille kävisi parhaiten, mikäli matkallakin pidettäisiin vauhtia, mutta ei sellaista välttämättä nytkään ole luvassa. (5) THE PRETENDER on viime sijoituksiaan parempi. Viimeksi Lahdessa The Pretender laukkasi päätöspuolikkaalla kesken nousun, kun oli kirimässä mukaan taisteluun rahasijoista. (7) CALLELA X-FACTOR on voittanut urallaan jo kahdesti. Tamma oli toukokuussa Kuopiossa mukana Black Horse Cupin finaalissakin, missä ei saanut 3. sisältä mahdollisuutta. (1) VICI ARROW on vielä jonkin verran epävarma, mutta hevosessa on ehdottomasti potentiaalia. Sekin on tässä lähdössä täysin realistinen voittaja. Kelpo varsa on myös (3) PHILIP TIE ja se kyllä pysyy muiden mukana, mutta voitto olisi kuitenkin tässä kohtaa iso yllätys.

Lähtö 07

  1. 8
  2. 2,11,5,7,10,3,9,4,6,1
  3. -


Haastavan Iso Toto4-pelin tukipilarina toimii toisen kohteen (8) LEOPOLD. Kaarrejuoksu tuottaa oriille haasteita, mutta muuten kyseessä on väkivahva puurtaja. Viimekertaisessa Porin Toto65-lähdössä Leopold kiertyi 2. ulkoa johtavan rinnalle runsas kierros ennen maalia. Kärjen lopettaessa päätöspuolikkaan peräti 11,5-kyytiä, tuotti loppukaarre taas haasteita, mutta Leopold runttasi kuitenkin vahvasti maaliin asti ja sijoittui neljänneksi. Leopoldin päätöspuolikas oli 13,3-vauhtinen. Edellä maaliin tuli kovakuntoinen kolmikko Maggie Mccool, Flo Jo ja Runforthehills. Tämänkertainen lähtö on selvästi helpompi. Riihimäen voittojuoksussaan Leopold kiertyi 2. ulkoa johtavan rinnalle 500 jäljellä ja hankki oikein varmasti otteen keulasta kakkoseksi sijoittuneesta Gloria Mintistä. Eiköhän Kari Rosimo ole tällä kertaa valmis tekemään jo aikaisia ratkaisuja, ja mikäli kaarteet sujuvat edes kohtalaisesti, on Leopold tähän porukkaan todella kova tekijä. (2) AMAZING HUNTER on loistoasetelmista oikein potentiaalinen yllättäjä ja se nostetaan haastajalauman kärkirankkaukseksi. Kyseessä on nopea avaaja, jolla Jere Hurme pääsee valitsemaan ajaako keulasta vai selästä. Mikäli tamma menee ennakkoinfon mukaisesti kengittä ja jenkkikärryt perässä, niin eiköhän Hurme päästele keulasta. Kenkiä ei ole koskaan aiemmin riisuttu. Jenkkikärryt on ollut perässä kerran aiemmin, ja silloin tuloksena oli kolmossija yllättäjänä. Vaikka alla on heikkoja sijoituksia, niin hyvänä ollessaan Amazing Hunter on tähän lähtöön näistä asetelmista ehdottomasti riittävä hevonen. (11) BEA SAVOY on hyvässä vireessä kilpaileva nopea tamma, mutta Express Duon tytär on kuitenkin jonkin verran tarkka juoksun onnistumisen suhteen, joten lähtöpaikka tuo omat haasteensa. Mikään varsinainen kiertelijä Bea Savoy ei ainakaan aiemmin ole ollut. (5) I DON’T CARE oli vielä toukokuussa Teivossa vaisu, mutta molemmissa kesäkuun starteissaan tamma kiri mallikkaasti. I Don’t Care jatkanee nousuvireessä ja on yksi suosikin hyvistä haastajista. Mikäli kiihdytysvaihe menee nappiin, voi I Don’t Care päästä keulaan tai todennäköisemmin 2. sisälle. (7) CALLELA KARIN on tähän lähtöön kilpailukykyinen hevonen. Toissakerralla Seinäjoella Callela Karin kiri 5. sisältä loppusuoralla mukavasti kolmanneksi. (10) ACU VELVET toivoo reipasvauhtista juoksua, jolloin pystyy kirimään mukaan matsiin lähdön parhaista paloista. (3) FIREFLY sijoittui viimeksi Kauhavalla pitkällä matkalla varsin vahvalla esityksellä kakkoseksi, mutta vastus on nyt monta pykälää kovempi. (9) IL QUITO oli vielä kauden avauksessaan pitkän tauon jälkeen kovin tasapaksu. Varmasti startti vei eteenpäin, eikä lähtökään ole nyt tasoltaan yhtä kova, mutta vielä tässä kohtaa ruuna jää kuitenkin selkeästi vain haastajaosastolle. Jatkoa ajatellen suoritusta kannattaa kuitenkin seurata.

Lähtö 08

  1. 2
  2. 10,6,5,3,9,1,4,7
  3. 8,11


Duo-avauksen suosikki on uransa kahdella voitolla aloittanut (2) VÄRÄHDYS. Kyseessä on lahjakas viisivuotias, joka onnistuessaan pystyy jatkamaan voittokulkuaan, mutta ei ori silti mikään varma onnistuja ole. Kannattaa muistaa, että kyseessä on nuori ja kokematon suomenhevonen, jonka kohdalla laukkakaan ei todellakaan tulisi yllätyksenä, vaikkei taulussa sellaista vielä näykään. Viimeksi Teivossa Värähdys laukkasi välittömästi maalilinjan jälkeen, ja tuomaristo joutui tutkimaan askellajia maaliin tullessa vielä jonkin aikaa maaliintulon jälkeen. Mikään ravivarma menijä ei siis ole kyseessä. Muutenkin tehtävä on aiempaa kovempi, ja normaaliolosuhteissa voitto edellyttää kyllä uutta ennätystä. Kyllä Värähdys toki sellaiseen pystyy, mutta vauhtien kasvaminen voi myös lisätä laukkariskiä. Mikäli Värähdys epäonnistuu, on kenttä melkoisen avoin. Kaikilla B-ryhmäläisillä on realistiset voittosaumansa. (10) VALENTINA joutuu lähtemään matkaan 60 metrin takamatkalta, mutta viisivuotias Välähdyksen tytär vaikuttaa varsin kehityskelpoiselta. Kuukauden takainen Forssan kolmossija tuli ihan hyvätasoisesta Nuorten Sarjasta, missä samalta paalulta lähteneet Tuulen Viljo ja Larshil olivat selvästi etevämpiä. (6) METKUPOIKA olisi taistellut toukokuussa Kokemäellä voitosta ilman laukkaansa johtavan rinnalta 600 jäljellä. Kahden kilpailun jälkeen Olli Koivunen palaa taas ruunan ohjiin, ja Metkupojan uran toistaiseksi ainoa voittokin on nimenomaan Olli Koivusen käsialaa. (5) HUGO HERMANNI ei ole voittanut vielä koskaan urallaan, mutta ruuna on intoutunut muuten hyvään menoon ja on tosi ravivarmakin, mikä on näihin lähtöihin melkoinen valttikortti. (3) VARJOTULI on vaikea arvioitava. Mikäli ruuna suorittaisi samalla tasolla kuin Porissa 3.5., olisi se näistä asetelmista oikein kilpailukykyinen. Kokemäellä 18.5. Varjotuli oli kuitenkin luvattoman huono, ja viimeksi ruuna laukkasi keulasta pitkäksi jo ensimmäisellä takasuoralla. (9) OLIVIA PEE on nakutellut viime starteissaan ennätystuloksia, joten kunto on kohdallaan. Kaikki on mahdollista, mutta ohjastajan vaihtuminen on laskettava tässä kohtaa ilman muuta miinukseksi, sillä tamma on sopinut erityisen hyvin viime startit ajaneen Esa Holopaisen käteen. (1) JUSTJOO on paalulta oikein potentiaalinen menestyjä, mikäli rytmi löytyy heti alkumatkasta. Tammalla on ollut nimittäin käynnistymisvaikeuksia. Viimeksi Teivossa Justjoo kiri Antti Teivaisen ajamana positiivisesti, kunnes laukkasi päätössatasella kärjen tuntumasta. Jo edellisessä Jyväskylän kisassa Justjoo tuli valmentajansakin ajamana juosten maaliin. (4) VASTATUURI ja (7) UKON USKO ovat erittäin epävarmoja, mutta ravilla niilläkin on mahdollisuutensa. Ukon Usko esitteli parhaita puoliaan viimekertaisessa Kokemäen keulakakkosessa, mutta voltin viitosrata on heti ensimmäinen iso riskin paikka.

Lähtö 09

  1. 10,11,4,2
  2. 9,3,5,6,7,8
  3. 1


Toto4-pelin päätöskohteessa ranking aloitetaan kahdella takarivin hevosella. (10) QUEEN OF GOLD nappasi kesäkuisen Porin voittonsa keulasta. Takarivistä virtavalla tammalla ei pääse laatimaan suoraviivaista taktiikkaa, mutta kyllä Queen Of Gold osaa kiriä hyvin takaakin. Toukokuussa Teivossa 11-radalta liikkeelle lähtenyt tamma hyökkäsi 3. ulkoa 700 jäljellä, eteni heittämällä kärkeen 500 jäljellä ja oli hyvä kakkonen vain Rudy Raylle häviten. Vaikka kahdesta viime startista ei ole tullut menestystä, on kunto edelleen kohdallaan. Kunhan vain Queen Of Gold ei käy ylikierroksilla, on se oikein todennäköinen totohevonen. (11) KEN’S CALLAHAN kiri Kokemäen tauoltapaluussaan joukon hänniltä loppusuoraa lupaavasti. Ohitettavia riittää nytkin, mutta nyt Ken’s Callahanilla on startti kropassa, eikä lähdön tasokaan ole parhaiden osalta aivan yhtä kova kuin viimeksi. Lupaava startti alla kuskikin uskaltanee ajaa rohkeammin. Kauden avausvoittoon on asetelmista huolimatta täydet mahdollisuudet. (2) MYSTERY FOR EVER aloitti Tuomo Ojanperän käsistä kahdella hyvällä loppukirillä, mutta viimeksi Porissa peli pilaantui laukkaan jo ensimmäisessä kaarteessa. Asetelmat ovat mainiot, mutta ainakin ennakkoinfon mukaan kengät on tarkoitus jättää tällä kertaa jalkaan, ja sillä voi olla jonkinlainen vaikutus. (4) ROCK’N ROLL AX on lähdön neljäs A-hevonen. Se oli hyvä kesäkuun voittojuoksussaan, ja nelosradan lähtöpaikka antaa täyden mahdollisuuden onnistuneeseen juoksuun. (9) POLLY TOOMA on lähdön jokerikortti. Polly Tooma kiri toissakerralla Porissa Queen Of Goldin voittamassa lähdössä 4. ulkoa sen verran mukavasti neljänneksi, että oli viimeksi Kokemäellä monen tipsihevonen. Siellä yliaggressiivinen ajosuoritus kostautui kuitenkin loppusuoran väsymisenä. Ei hevosta kannata kuitenkaan vielä unohtaa, sillä Pertti Ketola ajaa varmasti tällä kertaa paljon säästeliäämmällä taktiikalla. (3) EMPERE’S LILY oli viimeksi Porin Toto65-lähdössä piippuhyllyn lähtöpaikalta täysin tekemättömän paikan edessä, mutta nyt lähtöasetelmat ovat loistavat ja tamma on lähdön todennäköisin keulahevonen. Molemmat taulun kakkossijat ovat tulleet nimenomaan keulasta. (5) SUPER CLUE ja (6) SPIKE’S STAR pystyvät kirimään tarkalla juoksulla varsin terävästi.

Lähtö 10

  1. 9,3,5,4
  2. 8,6,7,2,10
  3. 1


SEASONS MONTÉ CUP/MONTÉKYPÄRÄT. Montélähdöstä löytyy neljä kovaa ja hyvinkin tasavertaista voitontavoittelijaa. Vastaavasti muiden kohdalla voitto olisi ilman muuta yllätys. (9) STONECAPES THOR kiri Kokemäen montélähdössä 40 metrin takamatkalta mukavasti kakkoseksi. Vaikka ruunan parhaat päivät taitavat olla jo takanapäin, on Stonecapes Thor luokaltaan tähän lähtöön todella kovan kaliiberin hevonen. Myös ohjastaja Eevamaija Ramirez on ehdottomasti lähdön parhaimmistoa. (3) OBAMA ZON oli viimeksi Porissa montélähdössä hyvä kakkonen vain vakuuttavalle Rullebackens Göstalle häviten. Ruuna osoitti niin hyvää lähtönopeuttakin, että on nyt lähdön todennäköisin keulahevonen. Se on tosin huomattava, että ohjastaja vaihtuu nyt merkittävästi viime kertaa kokemattomampaan. (5) HERE COMES MARTY esitteli parhaita puoliaan Forssan montévoitossaan. Ruuna eteni jo puolimatkassa hiillostamaan keulahevosta, siirtyi kärkeen 500 metriä ennen maalia ja piti ykköseksi ennen Unelmakoa sekä Elysee Ariosoa. On tähän lähtöön valtava etu, että ohjastaja Elina Leinonen tuntee ohjastettavansa muista poiketen jo paremmin kuin hyvin. Myös viimeksi Porissa tauoltapaluussaan hyvin neljänneksi yltänyt (4) LANGEN’S MOTÖRHEAD on vakava voittajakandidaatti. Ruunan kaikki viime kauden viisi voittoa tulivat nimenomaan raviratsastuksesta. Toki ohjastaja on nyt aiempaa kokemattomampi. B-ryhmän avaava (8) DARDANOS riittää vauhdeiltaan, mutta puristuksen riittäminen voittoon asti olisi varsin iso yllätys.

Lähtö 11

  1. 4,10
  2. 2,8,7,9,1,3,6
  3. -


Perjantai-illan päätöslähdössä A-ryhmään erottuu selvästi kaksi hevosta. (4) LOVE COMES EASY on kehityskelpoinen kolmevuotias, joka on nyt sopivassa tehtävässä tiukasti kiinni uransa avausvoitossa. Viimekertaisessa Teivon Nuorten Sarjassa Love Comes Easy tuikkasi 3. sisältä tilaa saatuaan oikein positiivisesti viidenneksi. Nyt keulataktiikka lienee ensisijainen vaihtoehto. Edellistä vuotta vanhempi (10) CAPO THE PRO on toinen vakava voitontavoittelija. Toukokuinen Mikkelin viides sija 700 metrin kirillä 3. ulkoa tuli hurjan paljon tämänkertaista kovemmasta lähdöstä. Kahdessa viime startissa on tullut laukkoja, mutta esimerkiksi toissakerralla Riihimäellä ruuna kulki kyllä pahan lähtölaukkansa jälkeen ihan positiivisesti. Olisi ilman muuta yllätys, mikäli Capo The Pro ei yltäisi tässä lähdössä ravilla totosijoille. B-ryhmän avaava (2) MAXI PASTIROL on kyllä tauluaan parempi hevonen. Ruuna on siirtynyt viime startin jälkeen Kim Åkerlundin treeniin, ja tätä kilpailua odotellaan mielenkiinnolla, sillä Åkerlundin tallikunto on ollut varsin hyvä. (8) MIRACLE FLEX on tässä lähdössä totosijaa ajatellen täysin kilpailukykyinen hevonen, mikäli on edes samassa vireessä kuin oli alkukaudesta. Tamma kilpailee yleensä tätä kovemmissa lähdöissä. (7) OPHELIA TOOMA ja (9) WINDMAN muodostavat sitten seuraavan kaksikon.


ISO TOTO4 (lähdöt 6-9)

Pieni systeemi
I 2,6 (4,5)
II 8 Leopold (2,11)
III 2 Värähdys (10,6)
IV 2,4,9,10,11 (3,5)
10 riviä*0,50 euroa = 5 euroa

Suuri systeemi
I 1,2,4,5,6,7 (3)
II 8 Leopold (2,11)
III 1,2,3,4,5,6,7,9,10 (8,11)
IV 2,4,9,10,11 (3,5)
270 riviä*0,50 euroa = 135 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 8-9)

Pieni systeemi
I 2 Värähdys
II 2,4,9,10,11
5 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 1,2,3,4,5,6,7,9,10
II 2,4,9,10,11
45 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 8 Leopold
II 2,5,7,10,11
III 2,5,7,10,11
20 yhdistelmää*0,50 euroa = 10 euroa

Suuri systeemi
I 8 Leopold
II 2,3,4,5,7,9,10,11
III kaikki
72 yhdistelmää*0,50 euroa = 36 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 10 Queen Of Gold
II 2,4,9,11
III 2,3,4,5,6,9,11
24 yhdistelmää*0,50 euroa = 12 euroa

Suuri systeemi
I 2,4,9,10,11
II 2,4,9,10,11
III 2,3,4,5,6,9,10,11
120 yhdistelmää*0,50 euroa = 60 euroa

Vihjeet laati Jouni Toroska
​​​​​​​