Muutoksia Porin Ravit Oy:n organisaatioon

Porin Ravit Oy:n henkilöstössä tapahtuu muutoksia alkuvuonna. Yhtiössä jo lähes kymmenen vuoden ajan palvellut Jose Laaksonen suuntaa toimitusjohtajan pestistään kohti uusia haasteita. Uusi toimitusjohtaja on jo valittu ja myös kilpailupuolelle saadaan vahvistusta. Uusina kasvoina Porin Ravit Oy:n vahvuuteen liittyvät alkuvuonna uusi toimitusjohtaja Jesse Laaksonen sekä uusi kilpailupäällikkö Juha Järvenpää.

Jääkiekkotaustainen Laaksonen siirtyy toimitusjohtajan tehtäväänsä urheiluvälineiden vähittäiskaupan osastopäällikön tehtävästä. 32-vuotiaalla porilaisella on aiempaa kokemusta myös hevosen kimppaomistamisesta sekä totopelaamisesta. Laaksonen kertoo olevansa erittäin innostunut uudesta pestistään. Vanha ja uusi toimitusjohtaja ovat keskenään veljeksiä ja se varmasti auttaa myös sopeutumaan tehtävään.

Porin raviradan innovatiivinen ote toiminnan kehittämiseen kiehtoo minua. Hyppään mukaan suurella innolla ja mielenkiinnolla. Ravit ovat olleet tärkeä asia elämässäni jo pitkään. Ensikosketuksen raveihin olen saanut 10-vuotiaana Porin raviradalla.” Jesse Laaksonen kertoo.

Niin ikään jääkiekkotaustainen Järvenpää lopetti pelaajauransa vain reilu vuosi sitten ja on sen jälkeen tehnyt erilaisia freelancer-töitä. 32-vuotias porilainen on ehtinyt olemaan monessa mukana myös raviurheilun saralla. Totopelaaminen, vihjeiden ja tallikommenttien tekeminen, kimppaomistaminen ja jopa hevosten kasvatustoiminta ovat tulleet hänelle tutuksi. Myös hevosen ohjastaminen on tuttua.

Porin Ravit Oy:n hallitus toivottaa Jessen ja Juhan tervetulleeksi mukaan toimintaan ja tärkeäksi osaksi koko raviyhteisöä. Vanha toimitusjohtaja on toiminnassa kuitenkin mukana vielä hyvän matkaa alkuvuonna ja henkilöstövaihdoksen pitäisi näin mennä jouhevasti.

”Josen lähteminen oli tietysti yhtiön kannalta ikävä ja yllättävä uutinen, mutta totta kai toivotamme hänelle onnea ja menestystä uusiin haasteisiin. Olemme hallituksen puolesta erittäin tyytyväisiä siitä, että saimme sisäisen rekrytointiprosessin näin nopeasti ja onnistuneesti maaliin. Jessestä ja Juhasta saamme innostuneen ja nuorekkaan tiimin kehittämään ravikilpailutoimintaamme. Tästä on hyvä jatkaa.” Porin Ravit Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Ojanen päättää.

 

Oikealla Jesse Laaksonen, vasemmalla Juha Järvenpää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.